26. toukokuuta 2016

Kevään Snäppikuvat

1
Kävin pari kertaa kävelemässä keväisellä suolla ja johtuen siitä, että mulla oli ensimmäisellä kerralla mukana vain tuon 100mm objektiivi, jolla maisemakuvien ottaminen on hieman haasteellista, niin oli sitten pakko jakaa nämä maisemat Snapchatin puolelle...

4
1 Kemia ei tosiaankaan ole koskaan ollut mun lempiaineita koulussa. Niin ihanaa, ettei mun ole pakko opiskella sitä enää ikinä! 2 Käykö teillekin usein niin, että tilaatte jotain eri juttuja ihan eri päivinä, mutta sitten ne kaikki tulevat samana päivänä? Ei sillä, koeviikon jälkeen kolme kivaa postipakettia oli aika kiva juttu! 3 ...vielä kun yhden paketin kannesta löytyi tällainen viesti 4 Retket on tietty aina ihan kivoja, mutta kun sellainen lisätään heti kahdeksantuntisen koulupäivän perään, päivä venyy yli 15 tuntiseksi ja seuraavana aamuna pitää herätä kuudelta, niin ei kiva... :D

2
1 Jotenkin kummasti mulle ei ole suotu tätä vastuuta aiemmin, miksiköhän...? :D 2 Hehe, aika hyvin onnistuttiin kuitenkin ottamaan pari kesäistä kuvaa, vaikka järvi olikin vielä ihan jäässä 3 Kiitos muuten kaikista kamerareppusuosituksista! Lopulta kuitenkin löysin aika täydellisen repun Scandinavian Photosta. Ajattelin tehdä tästäkin pientä esittelyä testailujen jälkeen (ei meinaa ole mikään ihan perusreppu) ja samalla nopeasti esitellä koko pienen kuvauskalustoni, jos sellaiselle postaukselle löytyy kiinnostusta? 4 Sen jälkeen, kun älysin koneessani olevan muistikortinlukijan (ja konehan on tosiaan ollut mulla sen pari vuotta jo...), on se muistikortti myös jäänyt sinne koneen sisään muutaman kerran. Onneksi olen kuitenkin huomannut nämä aina jo kotipihassa, pidemmälle lähtiessä sentään olen oppinut tarkastamaan, onko siellä kamerassa se muistikortti vai ei :D

3
1 En varmaan ikinä ole suunnitelut mitään blogitekstiä niin hyvin kuin tätä. Mulla vaan oli niin paljon asiaa, muttei mitään käsitystä miten niistä saisi mielenkiintoisen tekstin, joten tällainen suunnittelu osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi. Panostus ilmeisesti kannatti, sillä tuosta postauksesta tuli yllättäen yksi blogini suosituimmista postauksista! 2 Tämä aprillipilakin meni yllättävän hyvin läpi, sillä mulle kerrottiin vielä parin päivän jälkeenkin, ettei video toimi :D 3 Jos mulla vaan olisi ollut enemmän aikaa tässä keväällä, niin varmaan olisin käyttänyt ison osan siitä makroillessa, se vaan on niin jännää! 4 Bloggaajan oli tietenkin pakko päästä katsomaan bloggaajaleffa (=Onnenonkija). Ja trailerin perusteella tuo Angry Birds -elokuva on myös ihan pakko päästä katsomaan, heh :D

7
1 Juu, ensi kesä taitaakin sitten kulua purjehtiessa. Nyt ollaan tosiaan käyty vasta yhdellä pienellä testireissulla ja itsehän en ole ikinä ennen ollut edes purjeveneen kyydissä, mutta eiköhän se siitä. 2&3 Monena iltana on kotiin pääsy mennyt vähän myöhälle, mutta onpahan ainakin tullut nähtyä hienoja auringonlaskuja! 4 Ennen suoristin hiukset suunnilleen kerran viikossa, mutta nykyään jaksan tehdä sen operaation ehkä kerran kuussa...

8
1 Niinpä... 2 Oon taas vaihteeksi muistanut, kuinka ihania Subin leivät ja varsinkin nuo tuplasuklaakeksit ovat <3 3 Varmaan ensimmäinen kerta kun mulle tapahtuu näin, toivottavasti ei jää tavaksi :D 4 Oon muuten kevään ajan ollut mukana järjestämässä MiniMust -lastentapahtumaa täällä Orimattilassa. Ollaan saatu järjestettyä paljon kaikkea kivaa tekemistä, joten lähialueen lapsiperheiden kannattaa todellakin tulla Orimattilan Varsapuistoon 4.6 kello 14-16! Lisätietoa tapahtumasta löytyy vaikkapa tapahtuman Facebook-sivuilta.

6
1 Vähän jopa harmi, ettei tuo vene ole enää meidän pihalla. Olisi nimittäin ollut kivan rauhallinen yksiö näin koeviikolla opiskelua varten :D 2 Siisti valo, ei lisättävää. 3 Yhdessä vaiheessa kävin viikon sisään sekä sirkuksessa, teatterissa, konsertissa että leffassa, tuli kulttuuriannostus hetkeksi täytettyä. 4 Oon tässä keväällä myös kierrellyt läpi lähialueen mahdollisia kuvauspaikkoja, joissa voisi ottaa vaikka niitä rippikuvia. Olisi kiva myös päästä käyttämään niistä mahdollisimman monia ;)

Kevät tuntuu jotenkin aina olevan kummallisen kiireistä aikaa, vaikkei itsellänikään edes ole mitään peruskoulun viimeisten kokeiden ja projektien, ylioppilaskirjoitusten tai pääsykokeiden kaltaista juttua. Näitä puhelinkuvia katsoessa sitä kuitenkin huomaa, että jotain muutakin on kuitenkin tullut tehtyä sen opiskelun lisäksi. Enää reilu viikko pitäisi jaksaa, tsemppiä myös kaikille teille kevään viimeisiin päiviin!

Mitä teidän kevääseenne on kuulunut?

22. toukokuuta 2016

10 ilmaista kuvankäsittelyohjelmaa

alkuvuoden suosikkeja-5151


EDIT: Jos näistä ei vielä löydy mieluista vaihtoehtoa, täältä löytyy vielä listattuna toiset kymmenen ilmaista kuvankäsittelyohjemaa! Lisää selkeitä valokuvausvinkkejä löydät tältä sivulta.

Kuvankäsittely on mielestäni erittäin olennainen osa valokuvausta. Suoraan sanottuna en voi ymmärtää, miksi jotkut eivät edes harkitse kuvankäsittelyyn perehtymistä. Jo esimerkiksi pienellä suoristuksella sekä kontrastin ja valoisuuden lisäämisellä tekee ihmeitä kuville! Ja peruskäsittely on todella helppoa ja nopeaa oppia, eikä siitä todellakaan tarvitse välttämättä maksaa mitään. Ilmaisia kuvankäsittelyohjelmia löytyy ihan googlettamalla vaikka kuinka paljon ja joukossa on niin selaimessa toimivia kuin koneelle ladattaviakin ohjelmia. Ja sitten jos mentäisiin vielä puhelimille  ja tableteille saataviin ohjelmiin, niin esimerkiksi Google Playsta löytyy vähintäänkin kymmeniä ilmaisia sovelluksia kuville!

Halusin nyt listata teillekin kymmenen kokeilemisen arvoista ohjelmaa. Itse käytän näistä ohjelmista kahta ensimmäistä, viittä seuraavaa käytän satunnaisesti tai olen joskus käyttänyt ja kolme viimeistä taas ovat minulle entuudestaan tuntemattomia. Pelkkä ohjelmien nimien listaaminen olisi tietenkin melko tylsää, joten lisäksi kirjoitin jokaisesta lyhyen arvion oman kokemukseni perusteella. Nämä arviot eivät siis tietenkään ole mitään ehdottomia totuuksia, vaan vain omia mielipiteitäni! Lisäksi muokkasin vielä kaikilla ohjelmilla saman kuvan, jotta siitä vähän näkisitte, miltä ohjelma näyttää ja millaista jälkeä sillä mahdollisesti voisi saada aikaan. Ohjelmat eivät siis ole missään paremmuusjärjestyksessä.

photoshopexpress

1. Adobe Photoshop Express

Photoshop Express on tosiaan ihan Adoben ohjelma, mutta täysin ilmainen sellainen. Tätä on todella helppo käyttää ja oikeastaan kaikki tärkeimmät ominaisuudet löytyvät, mutta puutteitakin on. Tällä ei esimerkiksi pysty ollenkaan muuttamaan kuvan kokoa. Mielestäni ohjelman tekemä jälki on kuitenkin hyvän näköistä ja siksi itse käytänkin aina ensin tätä ja loput täydennän Fotorilla. Ja jos filttereistä tykkää, niin täältä löytyy hyvä kokoelma niitäkin!

Adobe Photoshop Expressin voi ladata esimerkiksi täältä

fotor

2. Fotor

Yllä mainittua ohjelmaa täydentämään tästä erittäin helppokäyttöisestä ohjelmasta löytyy värikylläisyydensäätö, terävöitys, kuvan koon muuttaminen sekä erityisesti pidän tuosta valkoisesta vignetistä, jolla saa kuviin kivasti valoisuutta! En kuitenkaan pidä kovin paljon Fotorin laadusta, eikä tällä pysty esimerkiksi säätämään erikseen kohokohtia ja varjoja. Suurta plussaa kuitenkin tulee erinomaisesta suoristustyökalusta sekä siitä työkalusta, jolla tekstiin voi lisätä kivan varjon.

Itse latasin Fotorin Windowsin omasta kaupasta, mutta muita latauspaikkoja etsiessä löysinkin saman ohjelman nettiversion, joka on tuota sovellusta paljon kattavampi. Selainversio löytyy täältä

picmonkey

3. Picmonkey

Picmonkeysta löytyy oikeastaan kaikki tarvittavat ominaisuudet, eikä laadussakaan ole suurempaa valittamista. Tämä tosin toimii vain netissä, mikä saattaa olla toiselle hyvä juttu ja toisille vähän huonompi. Itse tykkään enemmän käyttää koneelle ladattavia ohjelmia, sillä isot kuvat, hieman hidas netti ja hieman hidas kone ei ole ihan se tehokkain yhdistelmä sekä lisäksi muokkaan joskus kuvia myös paikoissa, joissa mulla ei ole nettiä käytettävissä. Täytyy myös huomata, että jotkin Picmonkeyn erikoisemmat ominaisuudet ovat tarjolla vain rekisteröityneille (=maksaneille) käyttäjille. Tämän käytön kuitenkin oppii nopeasti ja teen yleensä omat bannerini tällä ohjelmalla!

Picmonkey toimii netissä osoitteessa picmonkey.com

EDIT: Picmonkey on nykyään maksullinen

ipiccy

4. Ipiccy

Tämäkin on pohjimmiltaan todella helppokäyttöinen netissä toimiva ohjelma ja kaikkien perusominaisuuksien lisäksi täältä näyttää löytyvän myös paljon kaikkea muuta, eli testailuja saa kyllä hetken tehdä, ennen kuin löytää kaikki mahdolliset ominaisuudet. Myös vähän kokeneemmille kuvankäsittelijöille saattaa siis olla tästä iloa ja itsekin käytän joskus täältä paria juttua, joita ei muissa käyttämissäni ohjelmissa ole.

Ipiccy toimii netissä osoitteessa ipiccy.com

valokuvat

5. Valokuvat

Tämä ainakin Windows 10:stä automaattisesti löytyvä ohjelma oli erittäin positiivinen yllätys! Kaikki tärkeimmät ominaisuudet löytyvät, niitä voi säätää helposti ja ohjelma tekee ihan mukavan näköistä jälkeä. Suurin miinus ainakin näin bloggaajan näkökulmasta on se, ettei kuvien kokoa voi säätää. Tätä ei muuten käytetä ihan niillä perinteisillä liukusäätimillä, vaan säätimet ovat hauskoja ympyröitä. Voisin käyttää tätä silloin tällöin ihan vain vaihtelun vuoksi! Haha, mutta suosittelen kuitenkin antamaan tällekin mahdollisuuden, varsinkin, jos tämä teiltä jo koneelta löytyy.

Tätä ei tietääkseni voi erikseen ladata mistään, vaan se on automaattisesti ainakin Windows 8 ja Windows 10 -järjestelmien koneilla

picasa

6. Picasa

Picasa taitaa löytyä lähes kaikilta Windows -käyttöjärjestelmän koneilta valmiiksi asennettuna, joten sen kokeilemiseen ei useimmilla ole kovin suurta kynnystä. Itsekin muokkasin kuvani varmaan pari ensimmäistä vuotta tällä ohjelmalla, ennen kuin se alkoi kyllästyttämään ja puuttuvia ominaisuuksia tuli liikaa. Tällä ei esimerkiksi pysty pimentämään vaaleita kohtia, eikä vaalentamaan tummempia kohtia, vaan pystyy vain korostamaan tai varjostamaan entisestään. Mutta ihan aloittelijoille löytyy perusjutut! Picasalla on kuitenkin mielestäni todella kiva sen kuvankatseluohjelma, jonka kautta itse katson aina kaikkia koneella olevia kuvia. Lisäksi avaamalla kuvan Picasassa pystyy helposti näkemään kaikki kuvan tiedot ja sen avulla pystyy esimerkiksi tarkistamaan, millä objektiivilla ja millä polttovälillä kuva on otettu.

EDIT: Google lopettaa Picasan toukokuussa 2017.

gimp

7. Gimp

Itsehän henkilökohtaisesti vihaan Gimppiä, mutta koska niin monet vannovat sen nimeen, niin pakkohan se on tähän laittaa. Omasta mielestäni Gimp on jotenkin aivan liian monimutkainen peruskuvankäsittelyyn. Miksi tehdä asioita niin vaikeasti, kun samat jutut löytyvät muualta paljon helpommin?! Toisaalta käsittääkseni monissa kouluissa käytetään tietotekniikassa paljonkin tätä ohjelmaa, joten sen hallinnasta saattaa sielläkin olla hyötyä.

Gimpin voi ladata esimerkiksi täältä

PhotoFiltre

8. PhotoFiltre

PhotoFiltre ei mun mielestä ole mikään selkein ja helppokäyttöisin ohjelma, monipuolinen kylläkin, ainakin näin ensivaikutelman perusteella. En tosiaan ole käyttänyt tätä ollenkaan aiemmin, joten arvioni perustuu yhden kuvan muokkaamiseen. Työkaluja tosiaan löytyy paljon ja muuhunkin kuin kuvan peruskäsittelyyn. Tällä voisi varmasti tehdä vaikka kivan bannerin! En ehkä suosittelisi PhotoFiltreä ihan ensimmäiseksi kuvankäsittelyohjelmaksi, mutta kyllä tämän varmasti melko nopeasti oppisi!

PhotoFiltren voi ladata esimerkiksi täältä

photoeditor

9. Aviary

Aviary pääsi tähän listaukseen mukaan ihan vaan siksi, että kymmenen kuulostaa paremmalta kuin yhdeksän ja tämä vaikutti nopealla etsimisellä löytyneistä parhaalta. Ainoat tärkeät ominaisuudet tässä ovat kuvan rajaus, kirkkaus, kontrasti, värikylläisyys ja terävyys. Ohjelmalla ei pysty esimeriksi muuttamaan kuvan kokoa, eikä kuvaa tallentaessa saa päättää sen nimeä tai sitä, mihin kansioon se menee (kaikki menevät siis samaan Aviaryn kansioon). Mutta ihan laadukasta jälkeä tällä näytti saavan ja käyttäminen on erittäin helppoa.

Aviaryn voi ladata esimerkiksi täältä

PhotoScape

10. PhotoScape

Tämä oikeastaan yllätti minut positiivisesti! Ohjelma on melko helppokäyttöinen ja kaikki tarvittava löytyy. Lisäksi täältä löytyy monta hyvää juttua, esimerkiksi RAW-muunnin, erämuokkaus sekä tällä pystyy myös tekemään gifejä! Ohjelma on myös suomenkielinen. Tähän voisin itsekin tutustua tarkemmin!

PhotoScapen voi ladata esimerkiksi täältä

Millä te käsittelette kuvanne? Aiotteko kokeilla jotakin näistä ohjelmista?

15. toukokuuta 2016

Sekalaisia keväältä

IMG_4255_edited

IMG_4287 (2)_edited

IMG_4288 (2)_edited

IMG_4051_edited

IMG_4053_edited

IMG_2771_edited

IMG_2759_edited

IMG_2379_edited

IMG_2342_edited

IMG_2780_edited

IMG_2766_edited

IMG_2757_edited

PicMonkey Collage

IMG_3372_edited

IMG_4385_edited

collage

IMG_4576_edited

PicMonkey Collage1

IMG_4524_edited

IMG_4504_edited

IMG_4328_edited

Viime kuukausilta on jäänyt julkaisematta muutamat auringonlaskukuvat, yksi epäonnistuneen tähtikuvausreissun tuotos, ratsastuskuvia, muutama testiotos kuvauspaikkojen etsimisreissuilta, pari vähän talvisempaa kuvaa (pahoitteluni kesäfiilistelijöille), söpöjä kissakuvia sekä vähän suihkepullolla ja kameran asetuksilla leikkimistä.

Miten te muut muuten hoidatte tällaiset yksittäiset, mutta kuitenkin onnistuneet kuvat? Ettekö vain ota tällaisia kuvia, koetatteko tunkea ne kuvituskuviksi johonkin muualle, jäävätkö kuvat vain koneen syövereihin vai mitä? Välillä tuntuu vähän tylsältä tehdä näitä postauksia, mutta toivottavasti kuitenkin kelpaa? :D

8. toukokuuta 2016

Keväinen suo

IMG_3981_edited

IMG_3908_edited

PicMonkey Collage

IMG_3934_edited

IMG_3959_edited

IMG_3892_edited

PicMonkey Collage1

IMG_3864_edited

IMG_3976_edited

IMG_3989_edited

PicMonkey Collage2

IMG_4236_edited

IMG_4194_edited

IMG_4210_edited

IMG_4162_edited

IMG_4094_edited

Keväinen suo on oikeastaan yllättävänkin hieno. Ötököitä ei ole haitaksi asti, ihmisiäkään ei ole mitenkään liikaa (oikeastaan en tavannut yhtäkään vastaantulijaa kummallakaan reissulla) ja tasainen vedenpinta näyttää tosi kivalta. Tulviminen ei tosin siinä vaiheessa ollut hauskaa, kun pitkospuut olivat 20cm veden alla ja siten katkaisivat koko kulkureitin… Kasvillisuuskaan ei tietenkään ole ihan niin vihreää kuin kesällä, mutta onpahan vähän erilaisen näköistä. Kuitenkin, kun noihin positiivisiin asioihin vielä lisätään ihanan lämmin ja aurinkoinen sää, niin mun oli ensimmäisen suoreissun jälkeen pakko päästä käymään myös toisella suolla! Aika ja paikka siis vaihtuvat tuon kuvan kohdalla, jossa näkyy ihmisiä. Lisäksi ostettiin vielä mulle pitkään kaivatut vaelluskengät, nyt on hyvä lähteä vähän pidemmillekin kuvausreissuille!

Yksi juttu mua jäi kuitenkin häiritsemään; kuinka paljon mielenkiintoisempia nämä jotkut kuvat olisivatkaan, jos niissä olisi ihmisiä ja sitäkin enemmän se, että joskus joku kuvaajakaveri olisi kiva. Sellaiset kaverit ovat nimittäin vähän harvassa... Tykkään kyllä kuvata ihan yksinkin ja olenkin melko tyytyväinen tuon ensimmäisen osion kuviin, sillä sain ihan rauhassa kuvailla pari tuntia ja kykkiä samassa paikassa vartin. Yksin keskellä metsää on kuitenkin joskus vähän jännää ja olisihan se seura muutenkin ihan mukavaa. Jos kuitenkin olen joidenkin ei-valokuvaavien ihmisten kanssa jossain, eivät he tietenkään jaksa odottaa minua niin pitkään, eivätkä kuvatkaan sitten välttämättä onnistu niin hyvin. Jos siellä jossain siis on joku suunnilleen samanikäinen, innokas luontokuvaaja ja hyvä tyyppi, joka kamppailee näiden samojen ongelmien kanssa, niin ottakee yhteyttä! :D