Queenstown on tunnettu koko maailman seikkailupääkaupunkina sekä Uuden-Seelannin party-pääkaupunkina ja turistikeskuksena. Reppureissua suunnitellessani olin kuullut todella monilta Queenstownin olleen heidän suosikkipaikkansa, tai vähintäänkin yksi niistä koko Uudessa-Seelannissa, joten odotukset olivat korkealla! Tästä johtuen halusin myös itse viettää kaupungissa vähän enemmän aikaa, ja olinkin siellä yhteensä seitsemän päivää. Queenstown alkoikin tuntua todella kodikkaalta, sillä kaupunki on kuitenkin suhteellisen pieni, tunsin jo paljon ihmisiä bussista, sillä olin matkustanut joidenkin kanssa jo viikkoja ja myös siksi, että jo Aucklandissa matkani alussa tapaaman suomalainen Sanni asuu kaupungissa. Hänenhän piti siis olla ihan ohikulkumatkalla, mutta päätyi sitten muuttamaan sinne ainakin toistaiseksi... Ymmärrän hyvin!
Vähän ihmettelin näinkin pientä kuvasaldoa viikon ajalta, mutta sitten taas muistin kaupungin teemat. Juhliessa ja extreme-aktiviteeteissa ei paljon tullut järkkäriä kannettua mukana. Lisäksi halusin myös ottaa vähän rennommin aktiviteettien suhteen, kun kerrankin ehdin pysähtymään yhteen paikkaan. Baareihin en tosin mennyt kuin kerran, sillä jaksan innostua moisesta vain noin kaksi kertaa vuodessa. Queenstown on muuten tunnettu myös maan laskettelukeskuksena, ja siihen liittyen keskustasta löytyi pari jääbaaria! Eli kaikki baarin sisällä oli tehty jäästä, huonekalut ja juomalasit mukaanlukien, ja sisällä oli noin seitsemän astetta pakkasta. Oli jännää olla niin kylmässä tooodella pitkästä aikaa! Mutta onneksi saimme viettää siellä vain puoli tuntia, haha :D
Seuraavalle päivälle olimme kaverin kanssa sopineet muutaman tunnin vaelluksen, fiksusti siis heti sen jälkeen, kun olimme molemmat olleet juhlimassa pilkkuun asti (virhe nro. 1). Kyseessä piti olla ihan helppo vaellus, vaikkakin tietenkin ylämäkeen, kohteeseen Ben Lomond Saddle. Sen verran fiksuja sentään olimme, että maksoimme itsemme kipeiksi skippaamalla ensimmäisen tunnin vaeltamisen ja maksamalla Gondolikyydistä.
Kumpikaan meistä ei sen tarkemmin ollut selvittänyt vaellusreittiä, vaan luotimme, että sieltä löytyisi karttoja ja opastekylttejä (virhe nro. 2). Emme kuitenkaan missään vaiheessa löytäneet alkuperäistä kohdettamme, sillä sitä ei oltu merkitty mitenkään. Noin parin tunnin vaelluksen jälkeen vähän mietimme, että mennään sitten huipulle asti, kun kerran tänne asti on jo tultu. Eihän se voi niin paha olla? Vähän kyselimme vastaantulijoilta, kannattaako sinne mennä ja kauanko siinä kestää. Kaikkien mielestä paikka oli älyttömän upea, mutta pari varoitti siitä, ettei meidän ehkä näin myöhään ja näin vähäisillä varusteilla enää kannattaisi yrittää sitä (ei kuunneltu, virhe nro. 3).
Luotimme itseemme, ja päätimme kuitenkin valloittaa reitin loppuosankin. Se "noin tunnin" kestävä matka osoittautui vähintään kahdeksi tunniksi. Loppuosa ei nimittäin enää ollutkaan vaellusta jyrkkään ylämäkeen, vaan kiipeilyä (vielä tässäkään kohtaa ei älytty luovuttaa, virhe nro. 4). No ei nyt ihan mitään vuorikiipeilyä, mutta käsiä sai kyllä käyttää lähes yhtä paljon kuin jalkojakin, ja se oli oikeasti erittäin jyrkkää, kivikkoista ja vaikeakulkuista. Niille rinkkaan jättämilleni vaelluskengille olisi nyt ollut käyttöä enemmän kuin koskaan (virhe nro. 5). Eikä farkkushortsitkaan olleet mikään paras valinta (virhe nro. 6). Tässä vaiheessa voisin myös mainita, ettei kuntoni todellakaan ole mitenkään erityisen hyvä (virhe nro. 7). Ja mainittakoon myös se, että auringonlaskuun oli vain se parisen tuntia aikaa (virhe nro. 8).
Pahinta oli kuitenkin se, ettei meillä todellakaan ollut tarpeeksi vettä mukana (Virhe nro. 9). Erittäin rankalle kokopäivävaellukselle kuumana kesäpäivänä ei lähdetä puolen litran vesipullon kanssa. Eikä sitä vaellusta todellakaan päätetä pidentää siinä vaiheessa, kun vesi on jo lopussa...
Huipulle kiivetessämme kahden hengen seurueeseemme liittyi muutama muukin nuori vaeltaja. Kaksi heistä oli jo vaeltanut ihan aamusta asti kauemmalta lähtöpaikalta, joten he luonnollisesti olivat jo aivan lopussa. Yksi oli aloittanut samasta paikasta meidän kanssamme pari tuntia aikaisemmin, mutta oli vielä hieman kipeänä ja siitä johtuen matkanteko oli vähän hitaampaa. Liityimme kaikki yhdeksi joukkueeksi, ja kannustimme toisiamme huipulle asti, mikä varsinkin näin jälkikäteen ajatellen oli aika siistiä! Lopulta pääsimme kuin pääsimmekin kaikki huipulle asti! Luulin, että Tongariro crossing oli rankka, mutta kyllä tämä oli ylivoimaisesti rankin fyysinen suoritukseni ikinä. Olen tavallaan erittäin ylpeä itsestäni ja itseni ylittämisestä moneen kertaan. Toisaalta olen myös todella pettynyt itseeni, kun lähdin tällaiselle vaellukselle aivan surkealla valmistelulla.
Maisemat huipulla olivat kuitenkin aivan käsittämättömän upeat! En varmasti ole koskaan aiemmin kiivennyt noin korkealle, enkä tiedä tulenko kiipeämäänkään... Onneksi ehdimme vielä juuri ennen auringonlaskua! Vuori on Queenstownin korkein, ja sieltä on upeat maisemat muiden vuorien yli ja järville. Todellakin kuitenkin kaiken sen vaivan arvoista.
Pidimme huipulla parinkymmenen minuutin tauon maisemia ihaillen, minkä jälkeen oli pakko lähteä alaspäin ellemme haluaisi mennä aiempaa, jyrkkää ja vaikeakulkuista kiipeilyosuutta alas pilkkopimeässä. Vaellus ei siis todellakaan ollut vielä ohi, mutta toki alaspäin meneminen oli huomattavasti nopeampaa, vaikkeivät jalat enää meinanneetkaa jaksaa kantaa. Matkalla näimme myös ihanan papukaijan, jonka kanssa pysähdyimme hengailemaan varmaan kymmeneksi minuutiksi (kuvaa on muokattu aika paljon, oikeasti tuolloin oli jo melkein pimeää ja loppumatka meni taskulamppujen valossa). Perille gondolille päästessämme (joka luojan kiitos oli vielä auki!) olimme kaikki aivan loppu, ja itse ainakin suuntasin ensitöikseni vessaan juomaan pari litraa vettä. Sen jälkeen menimme keskustaan testaamaan maailmankuulut Fergburgerit, burgeri ei varmasti ole koskaan maistunut niin hyvältä kuin tämän päivän jälkeen!
Loput kuvista sitten ovatkin Queenstownin puutarhasta, maisemista sen ympärillä sekä yhden "vähän pienemmän" kukkulan valloitukselta. Näistä nyt ei kuitenkaan ole sen jännempiä tarinoita kerrottavana, joten kilometripostauksen voinee taas jättää tähän. Niistä mainitsemistani extreme-aktiviteeteista kerron lisää seuraavassa postauksessa!
Olisiko teillä tarinoita vähän pieleen menneiltä vaelluksilta? :D
