Stewart Island – Paratiisi kaukana kaikesta

Uusi-Seelanti koostuu useista saarista pääsaarien ollessa Pohjois- ja Eteläsaari. Monet muut saaret ovatkin sitten vähän tuntemattomampia. Sellainen on esimerkiksi tämä Stewart Island, joka kuitenkin on maan kolmanneksi suurin. Saari sijaitsee Eteläsaaren eteläpuolella, eli tämän etelämmäksi tuskin tulen ainakaan muutamaan vuoteen, jos koskaan, pääsemään. Syrjäisellä saarella on vain noin 400 vakituista asukasta, ja 85% saaren pinta-alasta on kansallispuistoa. Paikka on sen verran kaukana Eteläsaaresta, että lauttamatka sinne kestää vajaan tunnin. Kalastus on ollut ja on edelleen saaren asukkaiden tärkeimpiä elinkeinoja, mutta tärkein rahantuoja on nykyään turismi. Matkailijoita ei kuitenkaan tuntunut olevan mitenkään liikaa, ja tuntui kuitenkin erityiseltä olla näin syrjäisessä paikassa. Niin hurjaa, että sadat ihmiset oikeasti asuvat täällä!

Jo lauttamatka saarelle oli melko jännittävä. Olin kuullut, että lauttoja joudutaan perumaan suhteellisen usein, ja sään ollessa todella tuulinen jo Bluffissa, jännitimme pääsemmekö matkaan ollenkaan. Pääsimme, jes! Alkumatka menikin ihan mukavasti, mutta sitten päästiin pois lahden suojasta... Ja aallot olivat valehtelematta vähintään viisimetrisiä! Eikä meidän lautta todellakaan ollut mikään risteilyalus, vaan ehkä 10x20m kokoinen iso vene. Penkeiltä nouseminen oli ehdottomasti kielletty koko matkan ajan, ja niistä penkeistä sai kyllä pitää ihan tosissaan kiinni. Veneen pomppiessa aallokoissa ja heiluessa puolelta toiselle aaltojen paiskautuessa ikkunaan, tuli kyllä muutamaan kerran mietittyä, että mihinköhän sitä on taas ryhdytty ja toivottavasti kippari osaa hommansa... Itse en ole koskaan tullut merisairaaksi (*kop kop*), eikä se onneksi tapahtunut tälläkään kertaa. Vähän jännempi matka oli aluksi jopa hauska! Hauskuus kuitenkin loppui siinä vaiheessa, kun puolet lautan muista matkustajista alkoi oksentamaan ja voimaan todella pahoin, silloin kun matkaa oli vielä noin 40 minuuttia jäljellä. Päästiin kuitenkin perille, ja paluumatka meni onneksi huomattavasti rauhallisemmin.

Saari on tunnettu upeasta luonnosta ja eläimistään sekä kirkkaista taivaista. Jos haluaa nähdä kiivilinnun luonnossa, Stewart Island on luultavasti paras paikka yrittää sitä. Illan pimetessä kylän viereiset metsät täyttyivätkin aina turisteista punaisten taskulamppujensa kanssa. Kiivin spottaaminen ei kuitenkaan sielläkään ole mikään itsestäänselvyys, vaan mukana täytyy olla erittäin paljon kärsivällisyyttä ja hyvää tuuria. Itse tuhlasin kolmena yönä pari tuntia yöunistani kiivispottaukseen, tuloksena vain mukataiteellisia yöllä punaisessa valossa otettuja kuvia. Onneksi olin käynyt katsomassa kiivejä livenä Franz Josefissa eräässä eläintensuojelutalossa. Mutta ainakin näin ihan käsittämättömän upeita tähtitaivaita! Harmittaa, etten ottanut kameralle jalustaa mukaan. Varmaan kaukaisuus kaikesta ja kaupungeista ja otsonikerroksen ohuus saa aikaa ne älyttömän selkeät yötaivaat. En ole ikinä nähnyt niin paljon tähtiä, eikä linnunradan sijaintia todellakaan tarvinnut arvailla!

Päivisin aikani meni lähinnä luonnossa retkeilyyn, saarella kun ei ihan hirveästi muita aktiviteetteja ole. Kävelinkin ympäriinsä rauhallisessa luonnossa vähintään kymmenen kilometriä päivässä. Viimeisenä iltana lähdin katsomaan pingviinejä erääseen niemenkärkeen auringonlaskun aikaan. Reitti oli ihana ja kaunis, mutta pinguja ei valitettavasti tällä kertaa näkynyt. Sen sijaan taisin vihdoin nähdä sen kiivin! Pimeässä takaisin päin kävellessäni näin sekunnin ajan, kun polun poikki juoksi joku kanan kokoinen tumma eläin. Tulimme kavereiden kanssa hostellilla siihen lopputulokseen, että se ei voinut olla mikään muu kuin kiivi. Eli voin sanoa nähneeni kyseisen harvinaisen linnun luonnossa, eikö? :D  

Mikä on eteläisin paikka, missä olet käynyt?

Aucklandissa taas – teemana Skytower

Katsokaas mitä löysin varastosta lähes puolen vuoden takaa, kuvia mun toiselta Aucklandin visiitiltä! Nämä olivat vähän unohtuneet luonnoksiin, kun on ollut niin paljon kaikkea tuoreempaa siistiä kerrottavaa.

Kävin Aucklandissa yhteensä useammankin kerran puolen vuoden aikana, sillä kaupunki nyt sattuu olemaan maan isoin ja vain puolentoista tunnin ajomatkan päässä tilalta missä asuin. Tämä oli toinen kunnon vierailuni kaupungissa, ja sen pääsyynä oli nähdä naapurissa asunutta ruotsalaista kaveriani, joka tuli reppureissunsa jälkeen vielä pariksi päiväksi Aucklandiin ennen kotiinlähtöä. Ja no, oli myös kivaa vaihtelua päästä maalta muutamaksi päiväksi kunnon kaupungin sykkeeseen.

Vierailun teemana oli selvästi eteläisen pallonpuoliskon korkein rakennus Skytower, sillä siellä tuli vierailtua yhteensä kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla menimme lounastamaan tornin yläosaan, ja tornin pyöriessä saimme lounaan ajan nauttia vaihtuvista maisemista. Toinen oli vierailuista hurjin, nimittäin menin hissillä suoraan rakennuksen katolle, ja vieläpä tornin ulkopuolelle! Kyseessä on siis Skywalk-niminen aktiviteetti, jossa pääsin kävelemään metrin levyisellä ritilällä 192 metrin korkeudessa koko tornin ympäri. Olin bongannut aktiviteetin alennuksesta maanantaiaamulle kello 8.00, ja iloiseksi yllätyksekseni olin ainut osallistuja! Sain siis oppaalta samalla yksityisen oppitunnin kaupungin historiasta ja vinkkejä näkemisen arvoisista nähtävyyksistä ja aktiviteeteista. Siis samalla, kun roikuimme siellä katolla. Pelkkä kävely olisikin ollut ihan liian helppoa, joten hän pisti minut myös roikkumaan reunan yli eri tavoilla useammankin kerran, mikä olikin yllättävän pelottavaa. :D 

Skywalk sisälsi myös lipun tornin katselutasanteelle, minkä sai käyttää haluamanaan ajankohtana. Itse säästin sen iltaan, ja menin ylös katselemaan auringonlaskua. Tämä hetki on jostain syystä jäänyt mieleeni yhtenä parhaista Uudessa-Seelannissa matkustaessa. Tornissa oli illalla yllättävän rauhallista, joten pystyin istumaan rauhassa alas ja nauttimaan auringonlaskusta. No, itse auringonlasku ei ilmeisesti ollut kovin hieno, kerta siitä ei tässäkään ole kuvia, joten päätin vielä jäädä odottamaan kunnon pimeyttä ja kaupungin valojen syttymistä. Odottaessa nautin maisemista, mietin vain kuinka siistiä on olla toisella puolella maapalloa ja nautin aiemmin Suomi-kaupasta ostamani Pätkiksen. Haha, en raaskinut ostaa itselleni mitään muuta sen ja ruisleivän lisäksi, kun kaikki oli ymmärrettävästi niin kallista.

Skytowerin lisäksi kävin itsekseni myös Rangitata-tulivuorisaarella (jossa muuten onnistuin taas hienosti eksymään ja juoksentelemaan ympäri metsiä puoli tuntia ennen viimeisen lautan lähtöä, hyvä minä... Löysin kuitenkin tieni takaisin ajoissa) sekä Waiheke-viininviljelysaarella, mutta näistä ei juurikaan ole kuvia. Lisäksi kävimme Gabrielin kanssa lautalla Devonportissa tutustumassa siihen osaan kaupungista ja nauttimassa auringonlaskusta. Jos mun olisi pakko asua jossain Aucklandissa, se olisi upeita auringonlaskuja tarjoava ja sopivan syrjässä meren äärellä oleva Devonport. Harmi vaan, että se taitaa olla aika kallista aluetta... Mutta eikö näytäkin ihanalta?

Kuulin, että näitä Skywalk-kokemuksia järjestetään monessa muussakin tornissa ympäri maailmaa, oletko sinä kokeillut?

Queenstown – Tein laskuvarjohypyn!

Vielä puoli vuotta sitten, tai varsinkaan esimerkiksi pari vuotta sitten en todellakaan olisi kuvitellut kuuluvani niihin ihmisiin, jotka pystyvät tekemään laskuvarjohypyn. Varmasti suurin osa minut tuntevista ei olisi uskonut, että teen mitään ihan näin extremea. Mutta Uudessa-Seelannissa pari kaveriani oli tämän tehnyt, ja jotenkin sitten saivat minutkin sille kannalle, että se olisi hyvä idea. Näin myös bussissa monta laskuvarjohypyn tehnyttä, ja hekin kaikki suosittelivat sitä todella paljon. Varsinkin heti hypyn jälkeen tyypit suorastaan pakottivat muita varaamaan hypyn itselleenkin... :D

On monta hyvää syytä, miksi laskuvarjohyppyä ei voi jättää välistä, jos matkustaa Uuteen-Seelantiin; maa on ylipäätään tunnettu extreme-aktiviteeteista, ja siellä on niihin ihan huippuhyvä osaaminen, maisemat ovat ihan käsittämättömän upeita ja hyppy on myös verrattain melko edullinen. Matalimmat hypyt maksavat reilusti alle 200€ (Suomesta löysin nopealla googlauksella 335€ maksavan hypyn). 

Tämä ei siis ollut mikään hetken päähänpisto, vaan kuten Franz Josefista kertovassa postauksessa mainitsinkin, olin yrittänyt hyppyä jo ainakin kolme kertaa aiemminkin. Erityisesti Franz Josef harmitti, sillä se olisi kuulemma toiseksi paras paikka laskuvarjohypylle koko maailmassa, heti Mount Everestin jälkeen... Mutta ehkä se sitten ensi kerralla, Queenstownkin oli ihan käsittämättömän upea!

En enää edes osannut ihan hirveän paljoa jännittää hyppäämistä, sillä olin jo stressannut edellisillä kerroilla. Se oli siis hoidettu, ja nyt hyppy vihdoin toteutuisi! Kanssani hypännyt nainen oli todella mukava, ja oli siistiä, että kyseessä oli hänenkin ensimmäinen hyppynsä tässä paikassa eli hänkin oli todella innoissaan! Hän työskentee normaalisti toisessa laskuvarjohyppypaikassa, ja oli vain tuuraamassa tuona päivänä. Käytiin ohjeistukset läpi, varusteet päälle ja koneeseen!

Vielä koneessakin olin yllättävän rauhallinen, ja todella nautin maisemista. Äkkiä olimmekin jo hyppykorkeudessa, ja koska hyppäsin toisena, en edes ehtinyt liikaa miettiä että mitä tapahtuu, kun olimmekin jo ulkona koneesta! Ja olihan se taivaalta tippuminen vapaapudotuksena aika hurjaa ja siisti tunne! Olin ostanut hypyn 9000 jalan korkeudelta, jolloin vapaapudotus olisi noin 30 sekuntia. Jossain vaiheessa aloin kuitenkin miettimään, että tämä on kyllä elämäni pisimmät 30 sekuntia, sillä en ollut älynnyt haukata happea ennen hyppyä, eikä sitä siinä vauhdilla pudotessa pysty hengittämään. Alkoi siis vähän tuntua siltä, että happi loppuu, mutta ihan vähän sen jälkeen varjo jo avautuikin. Koko hypyssä nautin varmasti eniten leijailusta upeiden maisemien yllä, sitä olisi voinut jatkaa pidempäänkin! Maassa sain kuulla, että se 30 sekuntia oli muuten 45 sekuntia, koska kukaan muu ei ollut valinnut matalinta hyppyä eivätkä he viitsineet availla koneen ovia moneen kertaan. Sain siis ilmaisen korotuksen 12 000 jalan korkeuteen, eli lähes neljään kilometriin. Kiva tietää siinä vaiheessa... :D

Tunne maassa oli ihan huikea, ja tästä kyllä riitti adrenaliinia muutamaksi päiväksi! En ehkä vieläkään ihan voi uskoa, että tein sen... Ja voisin tehdä uudestaankin! En ehkä korkeammalta, sillä en uskoisi nauttivani pidemmästä vapaapudotuksesta, mutta samalta korkeudelta jossain toisessa paikassa. Ja suosittelen laskuvarjohyppyä kyllä kaikille muillekin!

Queenstown on tunnetusti maailman seikkailupääkaupunki, joten eihän yksi extreme-aktiviteetti riittänyt! Parin päivän päästä tein myös keinun, mistä on video ylempänä. Eikä siis mitä tahansa keinua, vaan tuollainen muutaman kymmenen metrin narulla oleva ja isoon rotkoon tippuva. Oli uuten yllättävän pelottavaa vetää siitä narusta, ja päästää itseni lentämään! Alussa oleva vapaapudotus oli erityisen hurja, kun köyttä ei tuntenut yhtään, eikä siis periaatteessa voinut olla varma että toimiiko se... D: No toimihan se, ja sen jälkeen keinuminen oli ihan superkivaa!

Vieressä olisi myös ollut benji-hyppypaikka, mutta se ei jostain syystä ole minua koskaan niinkään paljoa innostanut. Pystyisin sen kyllä varmaan tekemään, mutta en olisi itse valmis maksamaan siitä kymmeniä euroja. Tämä keinu kestää paljon pidemmän aikaa kuin joku parin sekunnin benji! Lisäksi bongasin tämän myös 50% alennuksesta! Ja ehkä niin moni ei ole kokenut tätä aktiviteettia. Ainakin muutama tuttuni sanoi etteivät he koskaan ole nähneet tällaista keinua. Oletko sinä?

Mitä extreme-aktiviteetteja sinä olet tehnyt?