Elämäni aakkoset on todellinen blogipostausten klassikko. Enkä ihmettele, kyllähän sellaisten postausten avulla lukijat saavat tietää paljon bloggaajasta ja itse bloggaajakin joutuu vähän pohtimaan elämässään tärkeitä asioita. Itse en kuitenkaan tehnyt tätä postausta perinteisesti tekstinä, vaan keksin tehdä tämän valokuvausblogin teemaan sopivammalla tavalla – kuvina. Tietysti kuvat saattavat tässä tapauksessa hieman rajoittaa tai ainakin hankaloittaa joidenkin asioiden ilmaisua, mutta toisaalta kyllähän ne kuvat kuulemma kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.
Kaikille näille 29 kirjaimelle jonkin elämäni kannalta merkityksellisen sanan keksiminen ei ollut ihan helppoa, en halunnut ohittaa edes niitä kaikkein vaikeimpia kirjaimia ja tietysti kuvien ottamisessa ja etsimisessäkin oli oma hommansa, kun halusin käyttää mahdollisimman paljon uusia kuvia. Olen silti iloinen, että sain tämän tehtyä, toivottavasti tekin pidätte!
|
Ehdottomasti mun lemppariaika kuvailuun ja onhan niitä silloin tällöin kiva ihailla ilman kameraakin! |
|
Blogien lukeminen on kuulunut mun harrastuksiin jo lähemmäs viiden vuoden ajan ja bloggaaminenkin jo yli pari vuotta. Mietin vaan, että mitä mä teinkään vapaa-ajallani ennen näitä harrastuksia? |
|
Meidän valitettavasti jo pari vuotta sitten pois nukkunut lemmikki, mutta muistoissa hän on edelleen <3 |
|
Aika usein menoja suunnitellessa mun suusta kuulee "Forecan mukaan..." ja kaverit saavat nähdä kyllästymiseen asti screenshotteja Forecan sääennustuksista... :D |
|
Tekee elämästä paljon hauskempaa! |
|
Okei, en edes sanoisi harrastavani juoksemista, koska se on niin satunniasta. Joskus saatan käydä viikon putkeen joka päivä lenkillä ja joskus olla juoksematta moneen viikkoon... :D Mutta viime aikoina olen taas vähän innostunut lenkkeilystä! |
|
En todellakaan ole mikään nettishoppailuaddikti (tosin olisin varmaan, jos mulla olisi rahaa sellaiseen :D), mutta näin syrjässä asuvana nettishoppailu helpottaa paljon monien asioiden hankkimista. |
|
Kaupunki, jossa olen koko elämäni asunut. |
|
Purjehdus ei todellakaan ole mun elämä, ja tiedänkin lajista melko vähän. Viime kesänä tuli kuitenkin vietettyä paljon aikaa veneillen, kun meille ostettiin purjevene. |
|
Mun menestys sanakokeissa on osaltaan tämän ihanan sivuston ansioita. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, jos ette tästä aiemmin ole kuulleet!
|
|
Tähän kuvaa etsiessäni huomasin taas, kuinka vähän mulla onkaan ratsastuskuvia muista, saatika sitten itsestäni. Tätäkin lajia on kuitenkin tullut harrastettua jo yli kuusi vuotta. |
|
Enkä tarkoita tällä pelkästään mitään salakuuntelua tai autiotalojen ikkunoista sisään kurkkimista (kuten kuvassa), vaan sitä, että tykkään esimerkiksi uusiin paikkoihin tutustumisesta ja uusien asioiden kokeilemisesta. |
|
Toimiva nettiyhteys on aika oleellinen monen aiemmin mainitun jutun kannalta! |
|
Tässä yksi ihana <3 |
|
Eihän suomenkielessä ole mitään å:lla alkavia sanoja? Eikä edes ruotsin kielestä löytynyt mitään kovin läheisesti omaan elämääni liittyviä juttuja, jotka kyseisellä kirjaimella alkaisivat. Ahvenanmaalla olisi kuitenkin joskus kiva käydä. |
|
Tämä kuvatkoon sitä, että minäkin olen tosi usein joskus ihan pihalla kaikesta.
|
Itse en ainakaan ole aiemmin nähnyt tällä tavalla toteutettua postausta, ja mietin, että voisi olla kiva nähdä muidenkin versioita oman elämänsä aakkosista kuvina. Siksi haastankin jokaisen tätä postausta lukevan ja ideasta innostuneen toteuttamaan saman perässä (ja olisi tietysti kiva, jos myös mainitsisitte idean lähteen postauksessa)!
Mitä tykkäsit tällä tavalla toteutetusta postauksesta ja aioitko kenties itse kokeilla samantyyppisen tekemistä?
Ihana idea! <3 Täytyy ehdottomasti laittaa muistiin, vaikka epäilenkin että postauksen kuvien ottamiseen menee oma aikansa..
VastaaPoistaKiitti! Jos tuntuu, että uusien kuvien ottamiseen kuluisi liikaa aikaa, niin voisithan hyödyntää enemmän jo ottamiasi kuvia ;)
PoistaIhana idea! Tää kyllä pitää ehdottomasti laittaa muistiin! :)
VastaaPoistaKiva jos tykkäsit! :)
PoistaTosi kiva idea! Pitää ehdottomasti joskus kokeilla, vaikka totta kai astetta haasteellisempi postaus onkin. :)
VastaaPoistahttp://venlaslittlediary.blogspot.fi/
Kiva jos tykkäsit! Ja ei tähän nyt loppujen lopuksi niin _hirveän_ paljon aikaa mennyt ja sanojen keksimiseenkin voi saada apua vaikka sanakirjasta tai muiden samantyyppisistä postauksista ;)
PoistaTosi kiva postaus, tätä oli hauska lukea! :)
VastaaPoistakuviteltu.blogspot.fi
Oli kyllä kiva postaus :)
VastaaPoistaIhana kuulla, että tykkäsit! :)
PoistaAivan superkivasti toteutettu postaus, tykkäsin tosi paljo! :)
VastaaPoistaKiitos, kiva että tykkäsit! :)
PoistaTäytyy kyllä yrittää tuo tehdä, en kyllä tiedä löytyiskö joka kirjaimeen kuvaa :) Ainahan sitä voi yrittää :D
VastaaPoistahttp://linssinlapijuuli.blogspot.fi/
Ehkä pari kirjainta voi ihan hyvällä omatunnolla jättää pois... :D
Poistahttp://linssinlapijuuli.blogspot.fi/2017/01/elamani-aakkoset-kuvina.html
PoistaOma versioni tästä haasteesta! :)
Mahtavaa, että päätit toteuttaa tämän, kävin katsomassa ja jättämässä kommenttia! :)
PoistaTosi kiva idea ja hauskasti toteutettu! Olen aikaisemin tehnyt tavallisen tälläisen mutta siitäkin on jo aikaa. Pitää miettiä asiaa :)
VastaaPoistavinuski.blogspot.com
Kiitti, toivottavasti innostuisit tekemään tämän! :)
PoistaTosi kiva toteutus ja ihania kuvia!
VastaaPoistaÄäh tää kyllä huiteli ohi tavallisesti toteutetuista versioista! Ihana postaus ja idea ♥
VastaaPoistaanskukoo.blogspot.fi
Kiitti, ihanaa että tykkäsit! :)
PoistaKiitos kivasta kommentista, kiva että tykkäsit ideasta! :)
VastaaPoistaTämä on kyllä todella mielenkiintoinen postausidea <3 Täytyy varmaan itsekin toteuttaa :)!
VastaaPoistaKiitti, hienoa että tykkäsit! :)
PoistaHei tosi hyvä idea ja hyvin oot onnistunut! Taitaakin mennä toteutukseen!
VastaaPoistaKiitti, hienoa jos toteutat tämän! :)
PoistaTää oli ihan mahtavasti toteutettu! Tää on jo sinänsäkin kiva "haaste", mutta sä keksitkin todella kivan tavan toteuttaa tämän :D
VastaaPoistaKiitos, kiva että tykkäsit ideasta! :)
PoistaSuperkivasti toteutettu postaus! Oot tosi hyvä kuvaaja, monesti käyn kuviasi täällä ihailemassa :-)
VastaaPoistaKiitos paljon Larissa! :)
Poistahih tää olikin tosi hauskasti toteutettu postaus! Sun blogi on muutenkin hyvää vastapainoa mun äitiysblogipainotteisessa lukulistassa :) saanko vielä kysyä jätitkö J:n tahallaan pois? :)
VastaaPoistaKiitos, kiva että tykkäsit! :)
PoistaOho, olin ihan varma, että laitoin sen j:n tuonne, mutta näköjään se oli jossain vaiheessa kadonnut huomaamattani... Hyvä kun sanoit, lisäsin sen nyt!
Tää on ihan mahtava postaus, pakko toteuttaa itsekin joskus! Taitaa tulla muutama samakin kuin sulla..:D
VastaaPoistahttp://pannariblogi.blogspot.fi
Kiitos, kiva että tykkäsit! Ja joo, monilla on varmasti näitä samoja juttuja :D
PoistaSiis aivan ihanasti toteutettu! Tää postaus oli paljon mielenkiintosampi näin että jokaisen aakkosen mukana tuli kuva :)
VastaaPoistahttp://paula-beautyqueen.blogspot.fi/
Kiitos paljon, kiva kuulla että tykkäsit! :)
Poista