Torstaina kävin ensimmäistä kertaa Lux Helsinki -valofestivaaleilla, kun tehtiin koulun kanssa retki sinne. Otin kameran mukaan, jos sieltä vaikka saisi jotain kivoja kuvia. Ja saihan sieltä! Nämä ovat vieläpä melko nopeasti ja ilman jalustaa räpsittyjä, mutta miettikää, miten upeita kuvia sieltä olisikaan saanut, kun olisi oikein kunnolla panostanut. Ja joo, nuo Stockmannin jouluvalot eivät ihan kuuluneet Luxiin, mutta eikös ne ole jo niin hienot, että se on laskettavissa valotaideteokseksi?
Vähän viileää siellä ulkona kyllä oli... Tai ei mulla niin hirveän kylmä ollut, varsinkaan sitten, kun laitoin vielä jalkoihinkin kolmannen kerroksen vaatetta. Joku kommandopipo olisi kyllä vielä ollut tarpeellinen, ettei naamakaan olisi jäätynyt, haha. Nuo teokset olivat kuitenkin sen verran lähellä toisiaan, että ehdittiin kaverin kanssa ihan hyvin kiertää melkein kaikki jossain tunnissa (kirkossa vietetty lämmittelytauko mukaan lukien :D). Kylmyydestä huolimatta nuo teokset olivat sen verran hienoja, että voisin hyvinkin mennä tapahtumaan joskus uudestaankin (tosin neljännen vaatekerroksen kanssa, jos pakkasasteet pysyttelevät perinteisesti tuolla samalla tasolla)!

Oletteko te käyneet Luxissa?
Ihan tosi upeita kuvia! En ollut ennen kuullutkaan tuollaisesta tapahtumasta, ihan mielenkiintoiselta vaikuttaa. :)
VastaaPoistaKiitos paljon! En itsekään tästä tapahtumasta paljoa tiennyt ennen kun siitä koulussa siitä kerrottiin, mutta on kyllä mielenkiintoinen tapahtuma :)
PoistaHienoja kuvia. Ite en ole käynyt tuolla mutta pitäisi kyllä.
VastaaPoistahttp://elamaajakuviaa.blogspot.fi
Kiitos, kannattaa käydä joskus! :)
PoistaUpeita kuvia!
VastaaPoistaYhden postauksen kommenttiin mainitsin julkaisevani ilotulitus kuvia! Käy kurkkaamassa ;)
http://elaimetsydammessa.blogspot.fi/2017/01/93-ilotulitus-kuvia.html
Kiitti! Kävin katsomassa kuviasi, hyvin olit onnistunut ilotulitusten kuvaamisessa! :)
PoistaMinä (jälleen kerran) myöhästyin tämänkin tapahtuman kanssa.. :D Tai siis en tiennyt että se on meneillään ja viimeisenä iltana vasta huomasin sen. Olisin niin halunnut päästä kameran kanssa tuonne! Mutta ehkäpä selvitän etukäteen ensi vuoden ajankohdat ja merkkaan ne puhelimen kalenteriin. Samoin kävi valokarnevaalinkin kanssa. Parempi onni ensi kerralla. :D
VastaaPoistaOlet kyllä saanut hienoja kuvia Luxista, näitä katselee oikein mielellään ja harmitus katoaa taivaan tuuliin! :) Keep it up!
Harmi ettet tänä vuonna ehtinyt :/ Mutta tapahtuma on varmaan taas samoihin aikoihin ensi vuonnakin, niin kannattaa tosiaan laittaa muistiin. Kiitos, kiva jos näistä oli iloa! :)
PoistaIhan häkellyin noiden 11.-14. kuvien kohdalla, aivan upeita! Oot kyllä todella taitava kuvaaja! :D
VastaaPoistaVoi kiitos paljon! :) Nuo teoksetkin olivat kyllä niin upeita, että huonojen kuvien saaminen niistä olisi aika vaikeaa... :D
PoistaHienoja kuvia! Mä olen kanssa käynyt tuossa tapahtumassa lauantaina, tosin en ekaa, vaan peräti viidettä kertaa. Vaikka sää ei ollut silloin lauantaina läheskään niin kylmä ko torstaina ja perjantaina sekä kaiken kukkuraksi pukeuduin haalariin ja lämpimpiin löytäämäni kenkiin sekä villasukkiin, niin silti varpaani jäätyivät. Käsien jäätymisen sentään ymmärtää, hanskat kädessä on vaikea saada kuvia.
VastaaPoistahttp://miretenmaailma.blogspot.fi/2017/01/kerro-minulle-milta-minusta-tuntuu.html
(Ei lähes niin hyviä kuvia ko noi sun ottamat, mutta asiaa kyllä siellä riittää)
Kiitti! Varmaan oli lauantainakin kylmä! Tosin tuolloin torstaina ei olisi pystynyt harkitsemaankaan ilman hauskoja kuvaamista (kädet kun jäätyi jo viidessä sekunnissa), koska lapasten sisällä sormet sentään liikkuvat... :D Hienoja kuvia olit sinäkin saanut! :)
PoistaTaas kerran aivan upeita kuvia! :D
VastaaPoistaKiitos paljon! :)
Poista