1. maaliskuuta 2018

Penkkarit

penkkarit 2018-2889

penkkarit 2018-2891

3

penkkarit 2018-2855

1

4

penkkarit 2018-2932

penkkarit 2018-2911

penkkarit 2018-2917

2

penkkarit 2018-2268

penkkarit 2018-2257

penkkarit 2018-2282

penkkarit 2018-2286

penkkarit 2018-2277
Rekoista otetuista kuvista kiitos kuuluu isälleni ja minusta otetuista kuvista saamme kiittää Suvia.
Näin tasan kahden viikon kuluttua on hyvä palata tähän erittäin ajankohtaiseen (krhm) aiheeseen nimeltä penkkarit. Oli niin siistiä vihdoinkin olla itse siellä rekan (tai no, kuorma-auton) lavalla ilahduttamassa muita!

Vaikka itse päivä oli onnistunut, kuvat eivät sitten olleetkaan niin onnistuneita, minkä takia meinasinkin jo jättää ne kokonaan julkaisematta. Sovittiin kavereiden kanssa asujen kuvaaminen heti ajelun jälkeen, mutta energiatasot eivät lyhyiden yöunien ja pitkän seisomisen jälkeen olleet siinä vaiheessa enää huipussaan, asutkin olivat vähän mudassa, hyvää kuvauspaikkaa ei oikein löytynyt ja esimerkiksi mun vaivalla vääntämät kiharat olivat jo täysin suoristuneet. No, parempi tämäkin kuin ei mitään.

Itsehän olin siis pukeutunut Liisa Ihmemaassa -sadun Liisaksi. Pidin tuosta mekosta todella paljon, ja melkeinpä haluaisin sen pitää itselläni, jos sille vaan olisi joskus vielä jotain käyttöä. Eipä taida olla ihan lähiaikoina, joten jos asu kiinnostelee, niin ottakaa yhteyttä! ;) Tuo Hullu Hatuntekijä -asu, Harry Potter -teemainen asu sekä mun Liisa Ihmemaassa -mekko ovat muuten kaikki tilattu HalloweenCostumes-sivulta, ja voin todellakin suositella kyseistä kauppaa, jos tarvitset naamiaisasuja! Tuotteet saapuivat perille kolmessa viikossa ja kun itse hieman sähläsin tilauksen kanssa, sain asiakaspalvelusta parhaan vastauksen mitä olen ikinä saanut. <3

Huomasinpa juuri, että kaikki mun viime aikaiset postaukset matkajuttuja lukuun ottamatta ovat liittyneet jollain tavalla opiskeluun tai työntekoon. No, se on kyllä aika kattava kuvaus tämänhetkisestä elämäntilanteestani... Mutta enää 26 päivää viimeisiin kirjoituksiin! Ja sen jälkeen se pirun diplomityö...

Onko täällä muita tänä vuonna penkkareita viettäneitä?

8 kommenttia:

  1. Siis eikä, mäkin olin Liisana penkkaripäivänä (ja loppu kaveriporukka samaisesta sadusta)! :-D meilläkin kuvien ottaminen jäi melkeen kokonaan, kun ulkona ei viitsitty palella ja yhtäkkiä aikakin loppui kesken... muutoin oli kyllä onnistunut ja odotettu päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan! Harmi, että ette ehtineet ottamaan kunnon kuvia, olisi ollut kiva nähdä! Meillä taas oli sisällä koulussa niin kuuma, että välillä oli ihan pakko käydä ulkona vilvoittelemassa, eikä edes tullut kylmä tuollaisessa lyhythihaisessa mekossa... :D

      Poista
  2. Vautsi mitä pukuja!<3 Mulle iski vähän kriisi tämän vuoden penkkareista kun tajusin omista olevan jo niin monta vuotta :D Mulla oli paljon ongelmia oman asun kanssa ja loppujen lopuksi päädyinkin varavaihtoehtoon. Oispa mullakin ollut jotain noin upeaa kuin sulla :)

    Elli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mä taas menin asun kanssa sillä periaatteella, että ensin etsin hienoimman asun, enkä siis ensin päättänyt hahmoa. Toimiva taktiikka ;)

      Poista
  3. Höpsistä, kuvat on hienoja! :)
    Mullakin oli tänä vuonna penkkarit ja oi että jos oisin tiennyt tuosta kaupasta ennen niitä.. Niin paljon asuvaihtoehtoja! :D Löysin kuitenkin tosi halvalla ihan kivan asun, olin merirosvo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :)
      Itsekin katsoin kyllä ensin kaikki suomalaiset kaupat läpi, mutta kun ei oikein löytynyt mitään täydellistä ja teemaan sopivaa asua, joka ei jo ollut varattu jollekin toiselle, niin onneksi lopulta löysin tuon! :p

      Poista
  4. Ihana tuo Liisa Ihmemaassa- teema! Hyvin onnistunut jokainen asu. :D

    Valokuvausblogi Soihtu

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kuvaan Canon 7D Mark II -kameralla (ennen joulukuuta 2016 otetut kuvat on otettu 1100D:llä), johon minulla on viisi objektiivia; Canon 18-55mm f/3.5-5.6, Canon 70-300mm f/4-5.6 IS USM, Canon 50mm f/1.4 USM, Canon 100mm f/2.8L IS USM sekä Tokina AT-X 116 PRO DX II 11-16mm f/2.8. Kuvankäsittelyohjelmani on Lightroom 6.

Jos sinulla on kysyttävää valokuvaukseen, bloggaamiseen tai johonkin muuhun liittyen, laita rohkeasti kommenttia! Katsothan kuitenkin ensin, löytyisikö vastaus valokuvausvinkit-välilehden taakse kokoamistani postauksista tai sivupalkin hakutoiminnon avulla.