Lepää rauhassa Daisy

"Lemmikki, lemmikki, lemmikki..." Tätä olimme jauhaneet pikkusiskoni kanssa vähintäänkin siitä asti kun olin viisivuotias.

Vuoden 2009 syksyllä sitten menimme "ihan vaan katselemaan" kissoja Jokimaan löytöeläintaloon. Eräässä häkissä kuitenkin oli nuori, vasta löydetty tyttökissa, Daisy oli annettu nimeksi. Sen katse oli isäni mukaan niin ihana, ettei sitä vaan voinut jättää pieneen häkkiin. Paluumatka menikin kaupan lemmikkitarvike-osaston kautta.

Parin viikon päästä meille saapuikin ensin aralta vaikuttava kissa. Automatkalla Daisylla kuulemma oli ollut paljon asiaa. Heti päästessään ulos kuljetuskopasta ryntäsi neiti heti eteisen kaapin alle piiloon. Löytöeläintalon täti joutui lähtemään takaovesta.

Hetken päästä Daisy kuitenkin uskaltautui tulla katselemaan uutta kotiaan. Melkein se vaikutti joltain mäyräkoiralta kävellessään niin matalana. Kuitenkin heti ensimmäisenä iltana Daisy uskaltautui jo tulemaan perheemme viereen sohvalle.

Daisy oli aina todella helppohoitoinen ja viisas. Meidän ei tarvinnut esimerkiksi opettaa sitä käyttämään hiekkalaatikkoa, vaan neiti tajusi idean heti kun näytimme missä laatikko sijaitsee. Varmaan oppinut jo entisessä kodissa. Kun neiti halusi sisään, hän ilmoitti siitä raapimalla häkin verkkoa, kuului muuten hyvin koko taloon. Temppujakin Daisy oppi monta; "istu, tassu, seiso, makaa, ympäri". Jos makupala oli mieluinen, ette uskokaan, kuinka nopeasti tuli koko sarja tehtyä. Piti istuutua, ennenkuin sai ruokaa. Daisy nouti palloa kuin koira (silloin kun jaksoi ja pallo lensi oikeaan paikkaan...).

Anteeksi laatu, mutta tämä muutaman päivän vanha kuva vaan oli niin ihana...

Varmaan parin kuukauden päästä yritimme viedä Daisya vähän ulos valjaissa. Eihän neiti siitä tykännyt, vaan rimpuili irti ja juoksi metsään. Yhdessä saimme kissan kuitenkin takaisin kotiin.

Seuraavana kesänä Daisylle rakennettiin ihan oma häkki ulos. Eräs kuitenkin luuli, ettei häkki tarvitse kunnollista kattoa, vaan aidat ja niiden reunat käännettynä sisäänpäin riittää. Juu ei. Muutamaankin otteeseen taas etsittiin kattia. Sen ennätys oli karata 3 kertaa yhden vuorokauden aikana... Ulkoilutimme Daisya kuitenki vielä hihnassa häkin ulkopuolellakin, vaikka valjaat olivatkin ihan kamalat, niin panta oli siedettävä. Viimeisinä vuosina Daisy ei kuitenkaan enää karkaillut. Ehkä se oli ymmärtänyt, että meillä oli hyvä olla.

Daisy oli meille perheenjäsen. Joulunakin vitsailimme, että sehän sai melkein enemmän lahjoja kuin minä. Valitettavasti tänä vuonna iso osa lahjaksi saaduista ruoista jäi Daisylta käyttämättä. Lelujakin löytyi iso kori, näistäkin tosin vain muutama kelpasi, pehmeät pallot (joita piti välillä kastaa vesikuppiin...) ja narut olivat parhaita.

Ei Daisy pöydälle saanut tulla, jonka se tiesi varsin hyvin. Mutta se vaan oli niin söpöä kun neiti tuijotteli tuossa pöydän laidalla...

Ei se pääse ulos, ei se voi jäädä auton alle, ruokaa ja puhdasta vettä on aina saatavilla, ei se voi joutua villipedon syömäksi, ei se ole edes vanha vielä, arviolta 8-vuotias. Ei meidän rakkaalle vaan voi tapahtua mitään pahaa.

Maanantaina, 29.12.2014 heräsin siihen kun vanhempani rauhoittelivat Daisya. Ajattelin että varmaan siellä ikkunan toisella puolella on taas joku naapurin kolli ja raukka on peloissaan. Olisikin ollut. Kuulin koko ajan kamalaa maukumista. Ei todellakaan Daisyn tapaista. Olohuoneeseen tullessani näin takajalkojaan raahaavan kissan. Ikäänkuin puoliksi halvaantunut. Eläinlääkäristä kerrottiin syyksi veritulppa ja vettä keuhkoissa.  Mitään ei ollut tehtävissä. Daisy olisi kyllä ehdottomasti ansainnut vähän kivuttomamman kuoleman.

Viimeinen kuvani Daisysta...

Kuka nyt tulee vastaan kun tullaan kotiin? Piristää kun on huono päivä? On aina iloinen? Naurattaa hömelyydellään? Kuuntelee aina? Lämmittää sylissä? Pyytää koko ajan ruokaa, vaikka edellistäkään ei ole syöty? Pitää huolen muidenkin liikunnasta pyytämällä koko ajan pääsyä ulos-sisään-ulos-sisään-ulos-sisään...? Ryntää viereen rauhoittamaan jos hermostuu? Ketä mä nyt kuvaan, kun en keksi mitään muutakaan kuvattavaa? Vie heti lämmitetyn tuolin, jos silmä vähän sattuu välttämään? Karvottaa sänkyjä? Ihan vaan on, paras?

Kiitos näistä yli viidestä vuodesta! Minä ja moni muukin jäämme kaipaamaan, rakas! <3