26. lokakuuta 2017

Valokuvaajalle sopiva tietokone?

valokuvaajan tietokone-0011

Tiedättekö, minkä vääryyden huomasin hetki sitten? Nyt en tarkoita sitä, että Bloggerin valmisulkoasut ovat aivan hirveitä ja niiden muokkausmahdollisuudet ilman koodeja aivan liian rajalliset. Käytin juuri lähes kaksi kokonaista päivää ulkoasun muokkaamiseen, sillä päätin monesta syystä aloittaa sen käytännössä aivan alusta. Sinne jäi vieläkin pari pientä häiritsevää juttua, joihin en löytänyt ratkaisua, mutta kosken seuraavan kerran koodeihin aikaisintaan kahden kuukauden päästä...

En tarkoittanut myöskään sitä huomaavaani vääryyttä, ettei Vuoden luontokuva 2017 -kilpailun sarjojen voittajissa ollut YHTÄKÄÄN naista. Edes 43 palkitun kuvan tiedoista ei löytynyt kuin kolme naista. Miksi? Tarkemmin katsottuna suunnilleen sama kuvio näyttää toistuvan myös edellisten vuosien kohdalla. En nyt mitenkään syytä tästä ketään, mutta on vain erittäin hämmentävää miettiä, onko ala oikeasti niin miesvaltainen kuin nuo tilastot antavat ymmärtää. Ja miksei luontokuvaus muka ole "tyttöjen juttu"?

Tähän postaukseen liittyen huomasin sen, että vaikka olen kertonut täällä blogissa kokemuksiani lähes kaikista objektiiveistani (se viimeisin osa on tulossa ihan kohta!), kamerastani, muista kuvaustarvikkeistani sekä jopa vanhasta puhelimestani, en ole maininnut mitään mun tietokoneesta ja kaikesta siihen liittyvästä. Koneen äärellä kuitenkin tulee hoidettua myös paljon valokuvaukseen liittyviä juttuja. Ostin kesällä uuden läppärin ja siihen muutaman oheislaitteen, joten nyt voisi olla hyvä hetki kertoa lyhyesti niistä. Tämä setti on osoittautunut erittäin toimivaksi esimerkiksi kuvien käsittelyä ajatellen, joten ehkä tästä voisi olla apua muille kuvaajille?

valokuvaajan tietokone-0037

valokuvaajan tietokone-0038

valokuvaajan tietokone-0054

Ensimmäisenä se, joka tätä kaikkea pyörittää — Lenovo Ideapad 710s 13,3". <3 Täytyy myöntää, että suurin syy uuden läppärin hankkimiseen oli edellisen koneeni suuri koko ja paino. Joudun  kuitenkin kantamaan konetta mukana lähes joka päivä ja viimeistään kesällä (kun menin yleensä töiden jälkeen kirjastoon opiskelemaan, ja reppu selässä kävelyä tuli muutama kilometri joka päivä) meni hermot siihen lähes kolmen kilon mötikkään, joka vei puolet repun tilasta. Tämä uusi kone sen  sijaan painaa vain reilun kilon ja kulkee helposti mukana. Ei enää ärsytä tippaakaan ottaa konetta mukaan! Ja no, onhan tämä muutenkin ihan älyttömän kaunis! <3 Näytön kokokin on juuri sopiva, tarpeeksi suuri, mutta silti helposti mukana kulkeva. Muutenkin näytön värit ovat todella hyvät ja kirkkaat.

Okei, edellisestä kappaleesta sai sellaisen kuvan, että ostin tämän ihan vain ulkonäön ja koon vuoksi. Mutta on tämä myös tehokas! Pyörittää Lightroomia ja siinä sivussa muutamaa muuta ohjelmaa yhtään takkuilematta. Ainoastaan meidän kodin netin kanssa tällä on ollut hieman ongelmia, sillä mun huoneessa on ilmeisesti jotenkin huono yhteys, enkä välttämättä pysty edes lataamaan tavallista nettisivua auki. Edellisellä koneella yhteys kuitenkin toimi ihan hyvin, joten vian täytyy olla tässä koneessa. Esimerkiksi kirjastolla netti kuitenkin toimii salamannopeasti ja muuallakin hyvin. Toistaiseksi olen siis ratkaissut ongelman jakamalla netin puhelimestani, jolloin ongelmia ei ole.

Koneesta löytyy kaksi USB-paikkaa ja muistikortinlukija. Muutaman kerran olisin kaivannut kolmattakin USB-paikkaa, mutta eihän sellaista näin ohueen koneeseen enää mahtuisi. Muistikortinlukija kuitenkin tasapainottaa tätä puutetta hyvin, sekään kun ei ole itsestäänselvyys kaikissa läppäreissä, mutta valokuvaajalle erittäin tarpeellinen.

Akku kestää helposti useita tunteja, ei ehkä ihan sitä kahdeksaa näytön ollessa melko kirkkaalla, mutta 5-6 tuntia nyt ainakin. Muistiakin löytyy aivan tarpeeksi. Buuttaamisesta yo-kokeeseen tämä ei oikein tykännyt, minkä seurauksena kone kävikin huollossa viikko kirjoitusten jälkeen, kun ei enää suostunut käynnistymään. Huolto meni kuitenkin täysin takuuseen, kesti vain muutaman päivän, kaikki tietoni olivat tallessa ja kone on sen jälkeen toiminut taas aivan täydellisesti, joten en siitäkään ole enää katkera.

Hups, piti kirjoittaa lyhyesti. Mutta tiivistettynä: parin pikkuvian kanssakin tykkään tästä ihan älyttömän paljon! En edes tiedä, onko normaalia päivittäin ilahtua siitä, että omistaa ihanan läppärin... Juuri tämä kone on jostain syystä jo poistotuotteiden listalla (tosin jos olet nopea, löytyy sitä esimerkiksi Verkkokaupasta vielä erittäin kohtuulliseen hintaan!), mutta suosittelen todellakin harkitsemaan Lenovon Ideapad -sarjan koneita!

valokuvaajan tietokone-0026

Lenovon näyttö on muuten täydellinen, mutta ahkeraan kuvien käsittelyyn kuitenkin vähän liian pieni. Siksi minulla olikin alusta asti tarkoituksena ostaa läppärin kaveriksi erillinen näyttö. Valintani oli Dell 24" UltraSharp U2414H sopivan koon, IPS-paneelin, heijastamattomuuden, näytön erinomaisen tarkkuuden ja värien, hyvän säädettävyyden sekä kohtuullisen hinnan ansiosta. Lisäksi tämä vieläpä näyttää hyvältä ja sopii täydellisesti yhteen läppärini kanssa! ;)

Erillinen näyttö on ollut jopa yllättävän toimiva ratkaisu läppärin kaveriksi. Näiden kahden yhdistämiseen riittää vain HDMI-johdon tökkääminen paikoilleen ja läppärin näytön saa pidettyä pimeänä isompaa näyttöä käyttäessä. Toisaalta tarvittaessa pieneltä näytöltä saa helposti vilkaistua esimerkiksi sen, miltä joku kuva näyttää sieltä katsottuna. Näyttää muuten nämä omatkin kuvat heti kummasti paremmalta tältä näytöltä katseltuna! Harmi vain, ettei kaikilla taida olla samanlaista, mutta voipahan ainakin itse olla joskus tyytyväinen.... :D

Jokaisella itseään kunnioittavalla valokuvaajalla pitäisi kuulemma olla näytön kalibrointilaite. Tilasinkin ColorVision DataColor Spyder5EXPRESS -näytön kalibrointilaitteen Verkkokaupasta heinäkuun lopussa. Tein vain sen virheen, että tilasi tuotteen, vaikkei sitä ollut varastossa sillä hetkellä, sillä ajattelin sitä kuitenkin varmasti tulevan lisää parin viikon sisällä. No, näin kolme kuukautta myöhemmin sen toimitusajankohta on kuulemma edelleen avoinna... Nyt tuotetta on sentään tullut muihin nettikauppoihin, joten pitänee siirtää rahani muualle, jotta joskus saisin näyttöni kalibroitua. Toisaalta uskon, että tämän Dellin näytön värit ovat kalibroimattakin lähellä sitä täydellisyyttä.

valokuvaajan tietokone-0020

Ei kai kukaan jaksa koko aikaa säätää läppärin oman kosketuslevyn kanssa? Varsinkin erillistä näyttöä käyttäessä erillinen hiiri on ihan ehdoton hankinta! Olisin tietysti halunnut koneen väritykseen sopivan hopea-mustan hiiren, mutta sellaista ei valitettavasti löytynyt langattomana kohtuuhintaan. Tämä kuitenkin on tarpeeksi lähellä. Ja no, se on hiiri, nimeltään muuten Rapoo 3500P. Sopii hyvin käteen ja toimii. Viime aikoina tämä on tosin alkanut tekemään sellaista, että yhtäkkiä ei suostu liikkumaan normaalisti, vaan matelee. Hetken päästä se kuitenkin toimii taas. En ymmärrä, mistä tämä voi johtua, kun syynä ei voi olla patterien loppuminen, lika hiiren alla tai huono alusta? En siis ole ihan varma, suosittelisinko tätä muille.

valokuvaajan tietokone-0024

Erillistä näyttöä käyttäessä myös erillinen näppäimistö on lähes välttämätön. Näppäimistön kriteereinä olivat langattomuus, litteys ja hiljaisuus (sekä tietysti se sisustukseen  sopivuus ja hinta...). Valintani oli siis Fuj:tech Multi Bluetooth, joka on hyvin ajanut asiansaaaaaaaaaaaaaaaaaa. Joskus kuitenkin yhteys ilmeisesti pätkii sen verran, että jotain kirjainta ilmestyy yhtäkkiä pitkä rivi, kuten taas juuri äsken kävi. Hieman ärsyttävää kieltämättä, mutta muuten mitään vikaa ei ole ilmennyt ja patteritkin kestävät hämmästyttävän pitkään (en ole vielä joutunut vaihtamaan niitä kertaakaan).

valokuvaajan tietokone-0055

Toinen ulkoinen kovalevyni on nimeltään Verbatim Store 'n' Go 500 Gt. Omistan myös toisen ulkoisen kovon, mutta käytän sitä vain poistaessani kuvia ja tiedostoja koneen muistista ja siirrän tiedostot sille turvaan. Pidän siis aina kuvia vähintään kahdessa paikassa, ja todellakin suosittelen tätä kaikille! Tämä on kuitenkin se kovalevy, jota pidän aina työpöydällä ja tämä lähinnä siksi, että se sopii paremmin värimaailmaan. :D Halpa ja hyvä, ei ole ollut ongelmia tämän kanssa!

valokuvaajan tietokone-0032

Halusin kokeilla, olisiko kuvien käsittely mukavampaa ja nopeampaa piirtopöydän kanssa. Alennuksesta sitten bongasin Wacom Intuos Draw White Pen Small -piirtopöydän. Olen kuitenkin käyttänyt tätä vain muutaman kerran. Käyttö on yhtä sujuvaa kuin hiirelläkin, muttei välttämättä nopeampaa. Tarkkuus on kyllä huomattavasti parempi. Täytyisi ehkä totutella käyttämään tätä enemmän, jotta osaisi sanoa paremmin. Vasta tätä käyttöön ottaessa kuitenkin huomasin, että merkiltä on olemassa myös erityisesti valokuvaajille tarkoitettu piirtopöytä, joka tukee myös sormilla kosketusta. Jälkeenpäin ajatellen se olisi voinut olla fiksumpi hankinta.

Saattaa olla, että opin käyttämään tätä kunnolla ja en enää osaa olla ilman tai sitten myyn tämän tarpeettomana eteenpäin. Jos ei muuta, niin ainakin kynän käyttäminen tuo hauskaa vaihtelua kuvankäsittelyyn!

valokuvaajan tietokone-0060

Annettakoon erityismaininta vielä pari viikkoa sitten hankkimilleni kuulokkeille, jotka siis ovat mallia Sudio Regent. Olin ehkä vähän skeptinen kuulokkeiden toimivuuden suhteen, sillä nämä ovat nyt olleet niin paljon esillä somessa ja jonkinasteinen muotivillitys. Muihin saman hintaluokan kuulokkeisiin verrattuna näissä kuitenkin oli paras akunkesto ja muutenkin hyvät ominaisuudet.

Kuulokkeet pysyvät tiukasti päässä, mikä kuitenkin aiheuttaa myös näiden haittapuolen — kuulokkeita ei pysty pitämään päässä montaa tuntia putkeen. Ainakaan itse en pysty, kun korviin alkaa sattumaan jonkin ajan päästä. Ehkä nämä kuitenkin vähän vielä löystyvät käytössä. Äänenlaatu kuitenkin on todella hyvä ja kuulokkeet vaimentavat hyvin muita ääniä. Harmi, ettei näitä saa hopeisilla yksityiskohdilla varustettuna... :D

Millainen työpiste sinulta löytyy? Saitko tästä jotain apua tulevia hankintoja ajatellen?

6 kommenttia:

  1. mullahan on atm työpiste sen näköinen, että 2x näyttö ja pöytäkone pöydän alla sekä hdmi piuha jotta saan Macbookin kiinni tähän isompaan näyttöön. Tulevia hankintoja varten toi bluetooth hiiri ja näppis voisi olla kyllä kätevä - hiirtä olenkin kattonut jo mutta en ole vielä saanu aikaiseksi ostettua :D.. piirtopöytää mainitsemattakaan! mullakin on toi wacom piirtopöytä mutten sitä pahemmin muokkaukseen käytä.. Pitääkin kokeilla sitäkin!

    Aivan loistava postaus kuitenkin ja odotan innolla mikäli päätät piirtopöydästä kertoa lisää! Ja hei jos tarttet lisää USB paikkoja ni osta sellanen adapteri millä niitä saa lisää! Se on ihan hurjan kätevä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin kunnon hiiri on oikeasti elämää muuttava apuväline, suosittelen todellakin hankkimaan mahdollisimman pian! ;) Kiva että tykkäsit postauksesta! Joo tuollaista adapteriakin olen miettinyt, mutta toisaalta kun sitä tarvitsisi niin harvoin eikä silloinkaan välttämättä, niin olen sitten ollut liian pihi sellaisen hankkmiseen... :D

      Poista
  2. Minulla on juuri sellainen painava Acerin läppäri, mutta tässä on hyvä näyttö. Ostin tämän muutama vuosi sitten juuri ison näytön ja tehojen takia kuvankäsittelyä varten, mutta ei tunnu kivalta kantaa näin painavaa, matkustelen kuitenkin paljon. Kun aika tästä jättää täytyy hankkia kevyempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin edellinen kone oli muuten Acerin, mutta sen näyttö oli kyllä surkea, vaikka muuten hyvä kone olikin. Ajattelin ensin myös odottaa, että se vanhenisi ja menisi huonompaan kuntoon, mutta eipä se juuri vanhenemisen merkkejä näyttänyt melkein neljän vuoden jälkeen... :D Kevyempi kone kyllä tekee elämisestä huomattavasti mukavampaa! ;)

      Poista
  3. Rupesin tuota Vuoden luontokuva voittajaa miettimään- Olen itse huomannut että jotkut suomalaiset ns. guru valokuvaajat eivät arvosta tietynlaista luontokuvaus tyyliä ja instagrammissa sen huomasin aivan selkeästi ettei suomalaisia näytä kiinnostavan saman tyylinen tyyli mitä itse valokuvaan. Yleensä nämä niinsanotusti arvokkaimmat ja hienoimmat kuvat ovat maisema/eläin kuvia... Ja mitä olen kanssa huomannut että näitä kyseisiä tyylejä kuvaa yleensä miehet.
    Tämä on tietenkin harmi niitä kohtaan jotka kuvaa ja muokkaa vähän erinlaisia taideteoksia ja yleensä arvostajat ja ihmiset jotka sitten niitä kuvia katselee löytyy enemmän ulkomailta.

    Anteeks pitkä selostus, mutta tää oli mun omat tuntemukset ja se ehkä vähän suututtaa, mutta minkäs teen , Tyyliäni en muuta ja ylpeästi erinlainen :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palkituissa kuvissa tosiaan näyttää olevan tietynlainen oma tyylinsä, mikä on vähän harmi. Itse olen ainakin huomannut, ettei niissä näy kovin voimakkaita väreja ja ne ovat yleensä enemmän hämäriä kuin vähänkään liian valoisia. Ja tuo eläinkuvien suosiminen!

      Itse tosin myönnän, että käsittelin kilpailuun lähettämäni kuvat eri tavalla (näyttämään enemmän tuomaristoa miellyttävältä) kuin yleensä, ja kenties sen ansiosta sainkin aika hyvän määärän kuvia kuitenkin semifinaaleihin asti. Mutta muuten ei kyllä todellakaan pidä lähteä muuttamaan omaa tyyliään jonkun kilpailun takia! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kuvaan Canon 7D Mark II -kameralla (ennen joulukuuta 2016 otetut kuvat on otettu 1100D:llä), johon minulla on viisi objektiivia; Canon 18-55mm f/3.5-5.6, Canon 70-300mm f/4-5.6 IS USM, Canon 50mm f/1.4 USM, Canon 100mm f/2.8L IS USM sekä Tokina AT-X 116 PRO DX II 11-16mm f/2.8. Kuvankäsittelyohjelmani on Lightroom 6.

Jos sinulla on kysyttävää valokuvaukseen, bloggaamiseen tai johonkin muuhun liittyen, laita rohkeasti kommenttia! Katsothan kuitenkin ensin, löytyisikö vastaus valokuvausvinkit-välilehden taakse kokoamistani postauksista tai sivupalkin hakutoiminnon avulla.