7. marraskuuta 2017

12 vinkkiä parempiin blogikuviin

korjaukset-0507

Kun jonkin aikaa sitten kysyin teiltä postaustoiveita, tuotekuvaukselle tuli useampikin ääni. Tai en nyt ihan tiedä, miksi näitä vinkkejä pitäisi kutsua, sillä blogikuvat tuntuu vähän liian laajalta käsitteeltä ja tuotekuvauksesta taas tulee enemmän mieleen tylsät katalogikuvat. Postauksen vinkit nyt kuitenkin koskevat lähinnä blogiin tai Instagramiin otettavia kuvia esimerkiksi kosmetiikasta, muista tuotteista, vaatteista tai ruoasta. Suurin osa vinkeistä muuten pätee myös ihan puhelimellakin kuvaamiseen!

Olen vähän lykännyt tämän postauksen tekemistä, sillä tällainen valokuvaus ei ole ihan sitä ominta alaani. Kolmen vuoden blogiuran aikana niitä tuotekuviakin on kuitenkin tullut otettua jonkin verran ja esimerkiksi muutama viikko sitten kuvasin reseptikirjaa (tästä lisää, kunhan projekti vähän etenee!). Ehkä mulla kuitenkin jotain vinkkejä tähänkin aiheeseen voisi olla! ;)

Jos kaipaat lisää valokuvausvinkkejä, esimerkiksi apua kuvan rajaamiseen ja sommitteluun tai haluat ymmärtää vähän paremmin kameran asetuksia, lisää vinkkejä löydät tältä sivulta.

korjaukset-0519


Käytä jalustaa

Tuotteet eivät yleensä karkaa minnekään, joten niiden kuvaamiseen kannattaa itsekin varata vähän enemmän aikaa. Jos et kuvaa kirkkailla studiovaloilla tai ulkona päivänvalossa, jolloin valo riittää helposti ilman jalustaakin, kannattaa ottaa se jalusta käyttöön, jos sellaisen omistat! Tai jos et omista, kannattaa ainakin joskus kehitellä jotain muuta tukea kameralle. Jalustan kanssa pystyt pitämään ISO-arvon matalana ja käyttämään juuri sitä haluamaasi aukkoa välittämättä suljinajan pituudesta. Voin kertoa, että olen joskus ottanut jotain kuvia blogiin jopa 20 sekunnin suljinajalla, jotta olen saanut juuri haluamani lopputuloksen hämärässä.

Kun käytät jalustaa, muista kytkeä objektiivisi kuvanvakaaja pois päältä, jos siinä sellainen on! Mikäli kuvanvakaaja on päällä kameran ollessa jalustalla, saattaa vakaaja yrittää vakauttaa olematonta tärinää, jolloin kuvasta tuleekin tärähtäneen näköinen.

Ei myöskään kannata kuvata jalustalla niin, että otat kuvan suoraan painamalla laukaisinta. Silloin osa jalustan käytön hyödystä katoaa, kun kamera kuitenkin vähän tärähtää ottaessasi kuvaa. Kannattaakin laittaa päälle  ainakin kahden sekunnin itselaukaisin tai käyttää kaukolaukaisinta, jolloin et koske kameraan kuvaa ottaessasi.

korjaukset-0546
Moniin Canonin järjestelmäkameroihin käy tämä RC-6 -kaukolaukaisin, joka aitona versiona maksaa vähän alle 30€ tai Ebaysta ostettuna euron. Itselläni on tämä aito versio, ja voin todellakin suositella! Tuo pieni ja halpa kapistus tekee tuotekuvauksesta ihmeellisen paljon helpompaa ja nopeampaa.


Etsi rekvisiittaa

Kuvassa olevan rekvisiitan ei välttämättä edes tarvitse mitenkään oikeasti liittyä kuvattavaa kohteeseen tai oikeasti kuulua siihen tarkoitukseen, missä ne kuvassa ovat. Kunhan se näyttää kuvassa hyvältä! Esimerkiksi ruokaa kuvatessa voi tuntua todella tyhmältä heitellä jotain raaka-aineita ympärille, mutta se voi näyttää todella hyvältä. Tuotekuviin voi saada eloa heittämällä joukkoon kukkia tai muita luonnon antimia. Jos olet yhtä huono keksimään rekvisiittaa kuin minä, kannattaa hyödyntää seuraavaa vinkkiä ;)

IMG_9951


Etsi inspiraatiota

Ei ole mitenkään väärin tehdä vähän taustatyötä ja tarkoituksellisesti etsiä, miten muut ovat esimerkiksi tietynlaisia ruokia tai tuotteita kuvanneet. Tarkoitus ei ole tietenkään täysin kopioida muita, mutta kuvia katsellessaan kannattaa kiinnittää huomiota ainakin hyvältä näyttäviin kuvakulmiin sekä hienoihin tausta- ja rekvisiittaideoihin. Googlen kuvahausta ja Pinterestistä nyt ainakin pitäisi löytyä ideoita. Myös kirjasto voi olla erittäin hyvä lähde, varsinkin, jos etsit ideoita esimerkiksi ruokien tai käsitöiden kuvaamiseen!

Käytä rohkeasti erilaisia taustoja

Kuvien taustaksi käy muukin kuin se tavallinen pöytä ja seinä. Löytyisikö kotoasi vaikkapa hieno kuviin sopiva pöytäliina, kangastilkku, viltti tai vaate? Puu toimii yllättävän monessa paikassa. Ulkona luonnossa kuvaaminen on myös vaihtoehto!

Älä unohda yksinkertaista vaihtoehtoa

Aina ei tarvitse tehdä mitä ihmeellisimpiä virityksiä, vaan joskus voi mennä (näennäisesti) helpon kautta. Varsinkin, jos blogissasi on valkoinen pohja, täysin valkoisella taustalla otetussa kuvassa itse kohde saattaa jäädä hauskan näköisesti "leijumaan". Täysin musta tausta taas on aina jotenkin dramaattinen. Äläkä unohda värillisiä taustoja! Taustan saa viriteltyä vaikka kartongista, paperista, pöytäliinasta, päiväpeitosta, sopivan värisestä vaatteesta... Tällaisia kuvia ottaessasi kiinnitä erityistä huomiota kuvattavan kohteen terävyyteen, valaistukseen ja kuvakulmaan!

IMG_7706_edited
Kuva on melkein kolme vuotta vanha ja jos nyt jotain tekisin toisin, käyttäisin luonnonvaloa. Yllä mainitsemani kuvan leijuminen kuitenkin toteutuu tässä hyvin.

IMG_5215_edited


IMG_4988
Tässä kuvan tausta on musta jätesäkki ja vesipisarat tulevat suoraan suihkusta... :D Kuva on valaistu pelkästään kameran omalla salamalla.


Kerrosta

Yleensä näyttää hyvältä, jos kuvassa on kolme kerrosta; etuosa, itse kohde ja tausta. Muuten kuva saattaa jäädä tylsän näköiseksi. Jos siis mietit, mitä jotain kuvastasi puuttuu, katso, onko kuvan etuosassa mitään. Kokeile, saisiko sitä muuttamalla kuvasta mielenkiintoisemman. Eri asia on sitten tietysti ne suoraan ylhäältä päin kuvatut asetelmat, joissa yksikin kerros näyttää hyvältä!

Käytä normaalipolttoväliä

Kuten ihmisiä kuvatessa, myös tuotteet halutaan yleensä näyttää sellaisena kuin ne ovat tai oikeastaan parempana. Kannattaakin siis käyttää polttoväliä, joka ei vääristä näkymää ainakaan huonompaan suuntaan. Normaalipolttovälin määritteleminen tuntuu olevan vähän mielipideasia, mutta sanotaan nyt vaikka 30-85mm. Se 50mm kiinteäpolttovälinen objektiivi on siis aika täydellinen niihin "perus" blogikuviin. Jos omistat vain kameran mukana tulleen kittilinssin, kannattaa senkin kanssa kokeilla zoomata ihan sinne ääripäähän.

Muista kuitenkin, ettei kukaan  pakota tottelemaan tätä "sääntöä". Joskus erittäin laaja tai kaukaa zoomattu kuva saattaakin näyttää todella siistiltä ja erottua joukosta! ;)

Käytä luonnonvaloa

Luonnonvalo paras valo. Studiovalot on toinen hyvä vaihtoehto, mutta niitä nyt ei kaikilta kotoa löydy. Valo kun nyt vaan on erittäin olennainen asia valokuvan onnistumisen kannalta. Harvan kodin katossa on niin hyvät valot, että kuva näyttäisi paremmalta niiden avulla otettuna kuin luonnonvaloa käyttäen. Kannattaa siis yrittää saada otettua ne blogikuvat valoisan aikaan ja näin pimeään vuodenaikaan vaikka varata jonkun vapaapäivän valoisa aika siihen, että ottaa useamman postauksen kuvat kerralla.

tuotekuvausvinkit tuotekuvaus blogikuvat blogikuvaus valokuvausvinkit valokuvausvinkkejä

Käytä vain yhtä valonlähdettä

Liittyen edelliseen, jos kuvaat luonnonvalon avulla, sammuta huoneen valot. Joskus kaukana olevat tai himmeät lamput saattavat tuntua melko merkityksettömiltä, mutta valojen sammuttamisella onkin sitten yllättävän suuri merkitys. Ja kun kuvaat jalustalla, ei valojen sammuttamisesta johtuva pieni hämäryyskään haittaa! ;)

Kehittele jostain heijastin

Jos sitten kuvaat luonnovalolla ikkunan äärellä, saatat jossain välissä kaivata vähän lisävaloa sille puolelle, joka ei osoita ikkunaan päin. Esimerkiksi peiliä, vähän rypistettyä ja johonkin kiinnitettyä foliota tai ihan vain valkoista kartonkia voi käyttää heijastimen tavoin heijastamaan sitä ikkunasta tulevaa valoa myös  toiselle puolelle. Toisaalta, jos kuvaat  paljon tuotekuvia blogiin, kannattaa ehkä harkita ihan oikean heijastimen ostamista. Jonkinlaisen saa jo parilla kympillä.

Kokeile rohkeasti eri kuvakulmia

Vähän ylhäältä päin, samalta tasolta, yläviistoon vai suoraan ylhäältä alaspäin? Vähän viistosta vai suoraan edestä? Kokeile rohkeasti eri kuvakulmia ja etsi juuri siihen kuvaan sopiva katselukulma!

cluse rannekellot-2886
Tämä on ehkä oma suosikkituotekuvani! Itse kello on teipattu jakkaraan leijumaan ja taustana toimii jouluvalonauhan ja kuusennauhan sekoitus. Kellolle valo tulee muistaakseni ihan vaan kattolampusta.

Hyödynnä koristevaloja

Itse käytin tätä paljon viime vuoden joulukalenterin aikaan. Erityisesti joulukuussa ja no, muutenkin ainakin koko syksyn ja talven ajan, jouluvaloilla ja muilla koristevaloilla saa kuviin tunnelmaa tai niitä voi käyttää kuvien valaisuunkin. Onko esimerkiksi peilisi ympärillä kauniit valot? Myös kynttilät voivat näyttää kotoisalta kuvien taustalla! Itse pidän näistä valoista  eniten juuri niin, että ne ovat syväterävyysalueen ulkopuolella näkyviä palloja, eli kuvissa on käytetty melko suurta aukkoa.

hurraw-1329
Tässä taas kuusennauha ja jouluvalot ovat ihan nähtävissä ja koko kuvan valo tulee pelkästään noista jouluvaloista.

Saitko tästä jotain uutta vinkkiä, olitpa sitten bloggaaja tai et? Puuttuuko listalta joku hyvä vinkki, jonka voisit paljastaa muillekin? ;)

23 kommenttia:

  1. Hyviä vinkkejä, näistä oli apua :)
    Jalustasta ja kuvanvakaimesta tuli mieleen, että osaisitko neuvoa mistä Nikonin (tarkemmin d5300) saa kytkettyä kuvanvakaimen päälle ja pois? Oon yrittänyt löytää tätä kamerasta ja googlesta mutta enpä vaan löydä. Kiitos jos viitsit auttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva että olivat hyödyllisiä! :)

      Tuossa kamerassa itsestään ei ole ollenkaan kuvanvakaajaa. Jos kuvanvakaaja siis jossain on, niin se on objektiivissa. Nikonin omissa objektiiveissa objektiivin nimessä on lyhenne VR, jos siinä on kuvanvakaaja. Läheskään kaikissa objektiiveissa tätä ominaisuutta ei kuitenkaan ole. Todennäköisesti objektiivissasikaan ei kuvanvakaajaa sitten ole, sillä silloin objektiivissa olisi selvä kytkin (samanlainen kuin esimerkiksi automaatti- ja manuaalitarkennuksen välillä) kuvanvakaajan päälle ja pois saamiseksi.

      Poista
    2. Voi että kun olin taas niin epäselkeä. Tarkoitin siis, että tiedätkö mistä sen kuvanvakaimen saa päälle, vaikka se on siinä objektiivissa. Katsoin tuota vielä vähän tarkemin eikä siinä itse objektiivissa ole mitään kytkintä josta kuvanvakaimen (joka siinä siis on) saisi päälle tai pois. Automaatti ja manuaalitarkennuksenkin saa vaihdettua kamerasta, ja sen läheltä en löytänyt mitään kuvanvakaimeen liittyvää.

      Poista
    3. Mikä objektiivi sinulla siis on käytössä? Jos se on tuo kameran mukana tullut Nikkor AF-P 18-55mm f/3.5-5.6 VR, niin siinä ei kumma kyllä olekaan sitä säädintä objektiivissa. Sori, itse luulin, että sellainen on aina... Se kuitenkin pitäisi pystyä laittamaan päälle ja pois jostain "Optival VR" -nimisestä valikosta. Tämän enempää en valitettavasti pysty auttamaan, sillä en ole tuota kameraa koskaan käyttänyt. Objektiivin käyttöohje kuitenkin löytyy täältä:
      http://download.nikonimglib.com/archive2/V2lcc00RjdYN02sXXMm08sXUeR15/AFP18-55_3.5-5.6GVR_NT(7E_DL)01.pdf

      Poista
    4. joo tuo objektiivi mulla on. Ja hei, kiitos avusta sieltähän se löytyi! En löytänyt sitä sieltä, vaikka olen mukamas katsonut sen läpi montakin kertaa.. :)

      Poista
    5. Noniin, hienoa että se löytyi! Ohjekirjat tosiaan osaa joskus olla yllättävän hyödyllisiä... :D

      Poista
  2. Tosi hyviä ja mielenkiintosia vinkkejä!

    VastaaPoista
  3. Tosi hyviä ja hyödyllisiä vinkkejä! Ja ihan saakelin magee toi kellokuva ♥_♥ Sulla on tosi tyylikkäitä kuvia ja näistä voi ottaa vain hyvää esimerkkiä omiin kuviin :)

    http://fasciner.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Paljon tuttua mutta inspiroivaa ja motivaatiota tuli kyllä. Vuosia bloganneena sitä "laiskistuu" ja alkaa herkästi tuottaa omannäköistä perussettiä. Ei toki huono homma pelkästään, mutta omannäköinen alkaa vuosien varrella näyttää vähän liian arkiselta :D Kun ihan pienillä jutuilla kuviin saisi kuitenkin vähän eri tunnelmaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tästä sitten kuitenkin oli sinullekin hyötyä! Ja joo, tuo on varmasti ihan totta, että niihin omiin tapoihin on vähän liian helppoa jäädä kiinni ja tehdä aina vaan niitä sanoja juttuja... :D

      Poista
  5. Tää taisi olla paras kuvavinkkipostaus, mitä oon lukenut. KIITOS vinkeistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiva että tämä sai näin positiivisen vastaanoton! :)

      Poista
  6. Loistava postaus :) Tässä oli kyllä hyviä vinkkejä!

    VastaaPoista
  7. Todella hyviä vinkkejä, tästä sain taas paljon uusia ideoita omiin kuvailuihin :)

    VastaaPoista
  8. Tämmöstä postausta oonkin kaivannut! Hyviä vinkkejä, pitää miettiä näitä kun seuraavan kerran kuvaan blogia varten ;)

    VastaaPoista
  9. Tosi hyviä vinkkejä taas kerran! Mä en ole koskaan käyttänyt jalustaa blogikuvissa, vaikka sellainen löytyy... Hupsis :D Lähtee kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kiva että tykkäsit! Jalusta auttaa kyllä huimasti, varsinkin näin pimeänä aikana vuodesta ;)

      Poista
  10. Hyviä vinkkejä kiitos!

    Olisiko sulla hyviä suosituksia objektiiviksi canon kameraan? Mä nimittäin kuvaan maljon juuri kosmetiikkaa ja meikkikuvia ja omistan nyt 50mm linssin. Se on kuitenkin hankala jos kuvaa itsestään meikkikuvia eikä omista jalustaa :D nimittäin käsi ei ihan riitä. zoom ominaisuus olisi hyvä ehkäpä olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos näistä löytyi apua! :)

      Tästä vanhasta postauksesta voisi löytyä vinkkiä siitä, millainen objektiivi sopisi tarpeisiisi:
      http://www.kuviakinkiinnostaa.fi/2014/12/objektiivien-ominaisuudet.html

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kuvaan Canon 7D Mark II -kameralla (ennen joulukuuta 2016 otetut kuvat on otettu 1100D:llä), johon minulla on viisi objektiivia; Canon 18-55mm f/3.5-5.6, Canon 70-300mm f/4-5.6 IS USM, Canon 50mm f/1.4 USM, Canon 100mm f/2.8L IS USM sekä Tokina AT-X 116 PRO DX II 11-16mm f/2.8. Kuvankäsittelyohjelmani on Lightroom 6.

Jos sinulla on kysyttävää valokuvaukseen, bloggaamiseen tai johonkin muuhun liittyen, laita rohkeasti kommenttia! Katsothan kuitenkin ensin, löytyisikö vastaus valokuvausvinkit-välilehden taakse kokoamistani postauksista tai sivupalkin hakutoiminnon avulla.