11. helmikuuta 2019

Bay of Islands – seikkailu Uuden-Seelannin pohjoispäässä

bay of islands-1

bay of islands-3

bay of islands-5

Tervetuloa matkapäiväkirjaan! Pari kuukautta sitten otimme naapurin kanssa pienen loman farmilta, ja lähdimme muutaman päivän lomalle kohti Uuden-Seelannin pohjoispäätä. Asumme noin sadan kilometrin päässä Aucklandista pohjoiseen päin, ja tästä on vielä reilu 300 kilometriä Pohjoissaaren pohjoispäähän. Halusimme tietenkin nähdä myös tämän osan maasta, vaikka surullisen moni turisti suuntaakin Aucklandista vain etelää kohti. Itsehän en ole vielä yhtään etelämmässä käynyt, mutta suosittelisin kyllä kaikille maassa vieraileville myös sen pohjoisosan katsastamista.

Olimme lomalla yhteensä kuusi päivää, joten jaoin tämän maratonipostauksen hieman pienempiin osiin ja yritän bujoni avulla muistella, mitä silloin tapahtuikaan. Pääsette nyt siis päiväkirjamaisesti reissuun mukaan "muutaman" eli lähes 50 kuvan kera.

Lähdimme kohti Paihiaa (jossa yövyimme koko reissun ajan) aamulla, joten meillä oli vielä koko iltapäivä aikaa vain kävellä ympäriinsä ja tutustua kauniiseen alueeseen. Meri on täällä ihan uskomattoman kauniin värinen! Kävelimme myös muutaman kilometrin katsomaan "Haruru Falls" -nimisiä vesiputouksia, jolta yllä olevat kuvat on otettu. Putous oli lievä pettymys, sillä se olikin paljon odotettua pienempi, eivätkä ympäröivät maisemat olleet mitenkään erityisen kauniita. Mutta tulipahan mukava iltalenkki, ja matka putouksille metsiä ja jonkinlaista suota pitkin oli ehkä mukavampi kuin itse matkan pääkohde.

bay of islands-6

bay of islands-21

bay of islands-19

bay of islands-13

bay of islands-10

bay of islands-9

bay of islands-16

bay of islands-23

Seuraavaksi olikin se päivä, mitä lomalta eniten odotin, nimittäin koko päivän retki Cape Reingaan, eli sinne pohjoisimpaan pisteeseen. Bussikierros ei onneksi sentään vain ajanut kolmea tuntia sinne ja lyhyen pysähdyksen jälkeen takaisin, vaan pysähtyi matkan aikana useita kertoja. Menomatkalla ainakin itselleni kohokohta oli se, kun bussi ajoi rantahiekkaa pitkin noin 15 kilometrin matkan. Jotenkin niin siistiä, että täällä vain pystyy ajamaan rannalla ihan normibussilla! Ja vielä siistimpää on se, että tuokin "90 Mile Beach" (joka on oikeasti "vain" noin 50 kilometrin mittainen) on niin tyhjä, että sitä voi ihan hyvin käyttää tienä. :D Muutenkin Pohjoissaari on aivan täynnä täydellisiä hiekkarantoja, joilla on aina tilaa!

Huomasin kuitenkin, etteivät tällaiset turistibussit ole mikään mun lempparijuttu, lähinnä rajoitetun ajan takia. Pysähdykset olivat aina todella lyhyitä, yleensä 5-20 minuuttisia, joten ylimääräistä aikaa ei oikein ollut ja kaikkien oli pakko kulkea lauman mukana. Mutta minkäs teet, kun en halua ostaa tai vuokrata autoa täällä. Joskus olisi kuitenkin kiva päästä kiertämään Uutta-Seelantia vielä ihan oman aikataulun mukaan.

Itse Cape Reing oli jopa hienompi paikka kuin olin odottanut. Maisemat olivat upeita, ja vaikka päivä oli tyyni, pystyimme näkemään Tasmanianmeren ja Tyynenmeren kohtaamisen (kuviin en sitä ikävä kyllä osannut tallentaa). Olisi niin kiva nähdä tuokin alue auringonnousun- tai laskun aikaan!

Paluumatkalla oli lopulta päivän odotetuin aktiviteetti, eli sandboarding. Vain parinkymmenen kilometrin päässä Cape Reingasta tuntui, että olisimme saapuneet aivan toiseen maahan, sillä kaikkialla oli vain hiekkaa ja hiekkadyynejä silmänkantamattomiin. Otimme liukurin näköiset laskualustat kainaloon ja lähdimme kiipeämään yhden dyynin päälle. Siinä vaiheessa tajusin, ettei tätä kyllä pysty tekemään koko päivää, sillä dyynin korkeus oli vähintäänkin 20 metriä, se oli erittäin jyrkkä ja tuntui vain katoamaan alta. Tiedättehän sen tunteen, kun menet yhden askeleen eteenpäin ja kolme taakse? Pääsin kuitenkin huipulle, ja muutaman mallisuorituksen ja pienen epäröinnin jälkeen uskaltauduin itsekin laskemaan alas, vaikka dyyni ylhäältä päin katsottuna näyttikin huomattavasti jyrkemmältä ja korkeammalta. "Pulkkamäki" hiekalla oli niin huippua, että raahauduin dyynin päälle vielä toisenkin kerran, ja harmittelin, kun en ehtinyt kolmatta.

Täällä "world famous" ei taida olla kovin tarkkaan varjeltu fraasi, vai kuinka moni teistä on kuullut tuosta alimman kuvan kalakaupasta? Hyvä fish & chips -lounas siellä kuitenkin oli, ja turkoosi meri (joka ei kuvassa pääse oikeuksiinsa...) purjeveneineen oli jälleen ihan mukava ruokailumaisema.

bay of islands-33

bay of islands-38

bay of islands-37

Kollaasi

bay of islands-31

bay of islands-29

bay of islands-25

bay of islands-26

Kolmantena päivänä ohjelmassa oli "Hole in the rock" -risteily. Eli kirjaimellisesti menimme katsomaan reikää kivessä. Onhan se nyt ihan kivan näköinen, mutta kun kipparinkin mielestä koko juttu on ihan järjetön... Reiällä on kuitenkin hieno historia, sillä satoja vuosia sitten maorit meloivat sen läpi ennen taistelua, ja tämän uskottiin tuottavan hyvää onnea. Myös turistilautat mahtuvat reiän läpi, mutta valitettavasti tällä kertaa aallot olivat hieman liian suuria tähän aktiviteettiin.

Juuri ennen reiälle saapumista saimme lyhyen sadekuuron, ja jostain syystä päätin kiivetä sateensuojasta kannelle ensimmäisenä. Purjehtijaa ei pieni liukkaus ja aaltoilu haitannut, haha. Tämä kannatti, sillä reiän toisella puolella näin aivan uskomattoman upean maiseman. Sadekuuro oli juuri menossa ohi, ja aurinko oli jälleen astumassa esiin, ja kaiken tämän kruunasi tietenkin upea vanha majakka. Sain ainakin omasta mielestäni tähänastiset suosikkikuvani Uudesta-Seelannista! Kun muut matkustajat uskaltautuivat kajuutasta kannelle, päivä oli jo aivan täydellisen kirkas, ja tämä upea maisema oli jo kadonnut.

Itselleni kuitenkaan nämä maisemat eivät olisi aivan olleet 100 dollarin arvoiset, mutta saimme myös nähdä delfiinejä! Itse en ole aiemmin nähnyt delfiinejä luonnossa, mutta olihan se nyt paljon upeampaa nähdä heidät meressä akvaarion sijaan. Niiden kuvaaminen vain osoittautui erittäin vaikeaksi, vaikkakin toiseksi viimeinen kuva oli jo aika harmittavan lähellä!

bay of islands-44

bay of islands-43

Samana iltana teimme vielä lyhyen kävelyn näköalapaikalle. Siis lyhyen puolentoista tunnin rehkimisen jyrkän kukkulan huipulle ja alas. Myöhemmin illalla tunsin huonoa omatuntoa kulutettuani yli 40 dollaria illalliseen, mutta annan silti vahvan suosituksen Charlotte's kitchen -nimiselle ravintolalle.

bay of islands-49

bay of islands-51

bay of islands-45

Lauantai alkoi kunnon maorielämyksellä, kun suuntasimme Waitangi Treaty Grounds -nimiseen maori"puistoon". Maorit ovat siis Uuden-Seelannin alkuperäiskansa, ja muutaman tunnin aikana saimme oppia paljon maorikulttuurista, nauttia kulttuuriesityksistä sekä nähdä hienoja taideteoksia ja rakennuksia.

bay of islands-57

bay of islands-53

bay of islands-56

bay of islands-54

bay of islands-61

bay of islands-63

bay of islands-65

bay of islands-73

bay of islands-66

Meritähti

bay of islands-71

Illaksi suuntasimme lautalla Russeliin, joka on pieni kylä lahden toisella puolella. Itselleni pääsyy mennä sinne oli auringonlaskun kuvaaminen, sillä paikka oli sille aika täydellinen. Ennen auringonlaskua yritimme kierrellä pienen kaupungin keskustan myymälöitä, mutta viiden jälkeen moni paikka ei tietenkään enää ollut auki. Löysimme kuitenkin Uuden-Seelannin parhaana mainostetut kaakaot eräästä pienestä suklaakaupasta, ja se tosiaan oli paras (ja kallein) juomani kaakao. Tämän jälkeen ehdimme vielä tehdä pari lyhyttä kävelylenkkiä sekä syödä herkulliset pitsat ennen kaunista auringonlaskua. Kuvaillessani löysin sattumalta myös ihan täysikokoisen meritähden rannalta! Itse en ole niitä aiemmin nähnyt luonnossa, eivätkä ne ilmeisesti täälläkään mitenkään erityisen yleisiä ole. Jännä miten pienestä sitä voikin tulla niin iloiseksi! :D 

bay of islands-79

Sunnuntaina en paljoa kuvaillut, mutta naapurin hostit tulivat hakemaan meidät takaisin kotiin. Suuntasimme ensin torille Kerikeriin, jonka jälkeen takaisin Russeliin lounaalle ja vielä toisille kaakaoille. Kotiin menimme vähän pidemmän, mutta kauniimman maisemareitin ja muutaman pysähdyksen kautta.

Onnittelut, jos jaksoit lukea koko postauksen tänne asti, toivottavasti pidit!

Minkä näistä aktiviteeteista sinä haluaisit eniten päästä kokemaan? ;)

6 kommenttia:

  1. Taas aivan käsittämättömän upeita ja ihania kuvia! Noi delfiinikuvatkin <3

    VastaaPoista
  2. Aivan hurjan mahtavia kuvia ja uskomattoman kauniita maisemia! Kiitos näistä, toivat piristystä tiistaipäivään ♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla että näistä oli iloa! 😊

      Poista
  3. Ai että, miten kaunista! En oo mikään himomatkustelija, mutta kyllä mä Uuteen-Seelantiin vielä joku päivä toivon pääseväni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Toivottavasti vielä pääset tänne, itsekin jo haaveilen seuraavasta reissusta :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kuvaan Canon 7D Mark II -kameralla (ennen joulukuuta 2016 otetut kuvat on otettu 1100D:llä), johon minulla on viisi objektiivia; Canon 18-55mm f/3.5-5.6, Canon 70-300mm f/4-5.6 IS USM, Canon 50mm f/1.4 USM, Canon 100mm f/2.8L IS USM sekä Tokina AT-X 116 PRO DX II 11-16mm f/2.8. Kuvankäsittelyohjelmani on Lightroom 6.

Jos sinulla on kysyttävää valokuvaukseen, bloggaamiseen tai johonkin muuhun liittyen, laita rohkeasti kommenttia! Katsothan kuitenkin ensin, löytyisikö vastaus valokuvausvinkit-välilehden taakse kokoamistani postauksista tai sivupalkin hakutoiminnon avulla.