16. huhtikuuta 2017

Päiväni kuvina

jerry_7665 1

jerry_7669 1

Tämäntyyppisiä postauksia ei olekaan tässä blogissa pitkään aikaan näkynyt. Viime keskiviikkona kuitenkin oli astetta mielenkiintoisempi päivä ja joka tapauksessa kannoin kameraa mukana, joten miksipä ei? Vaikka nykyään YouTube onkin täynnä erilaisia myday-videoita, niin toivottavasti tällaiset kuvat ja teksti -tyyppisetkin toteutukset vielä kiinnostavat lukijoita!

Olen lukiossa viestintälinjalla, joten meillä opiskeluun kuuluu noin viikon mittainen harjoittelu jossakin media-alan yrityksessä. Itse suoritin tuon harjoittelun kuluneella viikolla Valokuvastudio JenniMariassa Lahdessa, ja olen kyllä iloinen, että lopulta päädyin juuri sinne! Pääsin oikeasti tekemään alaan liittyviä töitä (enkä esimerkiksi pelkästään siivoamaan ja keittämään kahvia...) ja opinkin muutamia hyödyllisiä juttuja. Harjoittelun ajan majoituin isovanhempieni luona, eli postaus ei yhtään kuvaa mun ihan tavallista päivää. Päivän teema kuitenkin sopi niin hyvin tänne!

päiväni kuvina-7570


6:50
Herään, syön aamupalaa, puen, meikkaan ja kaikkea mitä nyt ihmiset normaalisti tekee aamulla. Herääminen tähän aikaan ei ole mitään mieluista mulle, mutta parin päivän päässä oleva pääsiäisloma motivoi, sillä tiedän edessä olevan ensimmäisen oikean vapaapäivän sitten helmikuun jälkeen!

8:25
Olisin halunnut vielä laittaa huulipunaa, mutta nyt on pakko lähteä kävelemään bussipysäkille aika reippaaseen tahtiin.

8:30
Ehdin ihan hyvin! Yllätyn siitä, että tähän aikaan reitillä on ilmeisesti niin paljon matkustajia, että kaksi bussia kulkee peräkkäin. Tosi outoa näin pikkukaupungissa asuvalle, haha! Istuessa katson ihmisten MyStoryja.

8:50
Perillä keskustassa. Tosin Jenni laittoi mulle hetki sitten viestiä, että hänellä meneekin vähän pidempään, eli mulla on vielä hetki aikaa kaupungilla. Saan tehtäväksi jatkaa yhtä edellisen päivän tehtävää, eli ovenkahvojen kuvaamista. Se, että miksi juuri ovenkahvat, ei koskaan selvinnyt mulle. :D

päiväni kuvina-7573

päiväni kuvina-7575

9:15
Lähden jo kävelemään studiolle päin. Ja kyllä, yllä oleva kuva on tältä samalta päivältä, ulkona oli lunta huhtikuun puolivälissä!

9:25
Perillä studiolla, jossa mua on Jennin lisäksi vastassa Jerry-koira. Novascotiannoutaja on ehdottomasti mun lempparikoirarotu, eikä tämän tyypin näkeminen ainakaan yhtään helpottanut koirakuumetta. Katsokaa nyt sitä!

Vien mainosständin ulos, julkaisen muutaman kuvan yrityksen Facebook-sivulla ja päivitän provikkalistaa koneella.

10:45
Kasataan Jennin kanssa studio, jotta pääsen ensimmäistä kertaa kokeilemaan studiokuvausta. Ensin otettiin siis nämä valkoisella taustalla olevat kuvat, ja kyllähän niistä pari onnistuikin ihan kivasti. Siirrän heti kuvat koneelle, karsin ne ja käsittelen nuo kolme tässä postauksessakin näkyvää kuvaa. Muina päivinä käsittelin myös ihan asiakkaiden kuvia, mutta tämän päivän suurimpana projektina oli tämä koirakuvaus.

IMG_7622 1

Jerry_2
12:45
Vaihdetaan tausta vähän värikkäämpään, ja otetaan molemmat vielä sen kanssa muutama kuva. Ei se studiokuvauskaan näköjään välttämättä niin tylsää ole, ja tulipahan ainakin kokeiltua! Jatkan vielä hetken kuvien käsittelyä.

Jerry


13:30
Lähdetään syömään läheiseen kahvilaan, oli muuten hyvä caesarsalaatti! Onneksi koulu maksaa ruuat, niin voi hyvillä mielen käydä syömässä ulkona, hehe.

päiväni kuvina-7679


14:15
Takaisin studiolle. Jenni ottaa vielä muutaman kuvan keltaisella taustalla. Sen jälkeen jatkan aiemmin ottamieni keltataustaisten kuvien muokkaamista. Jerry makoilee suuren osan päivästä mun jalkojen juuressa. En tiedä, johtuuko se suuremmista rapsutusmahdollisuuksista vai siitä, että vierasta ihmistä pitää valvoa tarkkaan.

15:25
Lataan muokkaamani kuvat OneDriveen, lajittelen vielä muutamia kuvia ja ehkä vielä jotain muutakin, mitä en enää muista. Puoli neljän aikaan lähden kuitenkin kävelemään torille ja bussipysäkille päin.

päiväni kuvina-7685

15:30
Mun bussin tuloon on vielä vartti, joten kysyn mummilta, tarvitseeko hän jotain kaupasta. Käyn nopeasti hakemassa maitoa (saatan ehkä sortua ostamaan suklaapatukankin).

15.40
Ihmettelen suomalaista bussipysäkkikulttuuria, kun ihmisiä seisoo molemmilla puolia koppia parikymmenmetrisen jonon verran, mutta kaikki ovat vähintään viiden metrin päässä toistaan...

15.50
Bussi tulee vähän myöhässä. Matkalla selailen puhelinta ja käyn Wilmassa pariinkin kertaan katsomassa mahdollisesti uusia arvosanoja. Meillä nimittäin oli tänään kokeidenpalautus koulussa, mutten tietenkään voinut olla kahdessa paikassa samaan aikaan. Onneksi kuitenkin suurin osa kokeista oli sähköisiä, niin ei tarvitse metsästää niitä kaikkia ensi viikolla koulussa.

16.15
Vihdoin perillä! Otan vielä postausta varten pari kuvaa ennen kuin kävelen mummille.

päiväni kuvina-7689

päiväni kuvina-7690

16:20
Mummilla on tietenkin heti ruoka valmiina, yllätys... :D

16:50
Lähden käymään naapurissa Ainon luona. Jutellaan ensin hetki ja sen jälkeen koitetaan molemmat saada vähän koulujuttuja tehtyä. Aino suunnittelee kevätjuhlanäytelmää ja minä yritän tehdä matikantehtäviä.

päiväni kuvina-7718


18:40
Nyt loppui matikkamoti! Sain kuitenkin tehtyä noin neljäsosan viikon tehtävistä "jes"! Aino näytti mulle aiemmin hienoja undulaattikuvia, joten haluan itsekin vähän kokeilla. Tungen nyt nekin kuvat tähän:

päiväni kuvina-7744

päiväni kuvina-7733

päiväni kuvina-7728

päiväni kuvina-7749
Tässä kuvassa ei enää ole undulaatteja, vaan ihan muita eläimiä!

18:50
Lähdetään käymään mummilla, sillä jääkaapista löytyy smoothiet meille molemmille.

19:10
Mummi lähti jo aiemmin ystävänsä luo, ja itse lupasin tulla vähän myöhemmin perässä käymään. Aino lähtee vielä saattamaan mua, niin saadaan molemmat kiva pieni iltalenkki. Saatoin tosin hieman sabotoida Ainon opiskelua, hups.

päiväni kuvina-7754

päiväni kuvina-7758


19:25
Perillä mammalla. Jutellaan ja katsotaan telkkaria hetki.

20:10
Lähdetään mummin kanssa kävelemään takaisin kotiin.

päiväni kuvina-7759

20:20
Perillä! Pesen nopeasti meikit, vaihdan vaatteet ja katsotaan jakso Poliisit-ohjelmaa.

21.00
Mietin, että pitäisi vielä avata kone, vastata pariin sähköpostiin, viikon koulujuttujakin olisi tekemättä vielä iso kasa ja vaikka mitä. Asioiden aikaansaamisen sijaan menen suihkuun ja siirrän kaiken seuraavien päivien to do -listalle, koska niitä ei kuitenkaan ole pakko saada tehtyä just nyt.

päiväni kuvina-7775

21:30
Syön iltapalan telkkaria katsellen ja teen muut tavalliset iltatoimet.

22:50
Luen vielä hetken kirjaa, minkä jälkeen menen nukkumaan.

päiväni kuvina-7781

Mitä pidit pitkästä aikaa tällaisesta postauksesta?

9 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! Varsinkin nuo eläin kuvat ovat vallattoman ihania, sydän oikein sulaa! <3

    elaimetsydammessa.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Todellakin näitä jaksaa lukea! Oli tosi hyvä postaus ja ihan super upeat kuvat! <3 Tee ihmeessä lisää tällaisia postauksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa että pidit! Harmi ettei mun päivät läheskään aina ole näin tapahtumarikkaita, mutta täytyy taas joskus tehdä tällainen, kun sopiva päivä tulee :D

      Poista
  3. Ihana postaus ja tämmöisiä lisää vain! (: ihania nuo eläimet :3

    http://adventurellove.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus! Mulla ois lisäksi sellanen kysymys, että käviskö sun mielestä ekaksi järjestelmäkameraksi Canon Eos 550d? Oon kiitollinen jos vastaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai suosittelisitko jotain muuta kameraa ensimmäiseksi? T.sama ano

      Poista
    2. Kiitti! Tuo 550D on varmasti hyvä ensimmäiseksi järjestelmäkameraksi, varsinkin, jos hinta on kohdallaan. Onhan se nimittäin aika vanha jo, eikä niitä kaupasta enää saa, mutta eipä se perustekniikka ole muutamassa vuodessa niin merkittävästi kehittynyt. Näin ulkopuolisena on kuitenkin todella vaikea tuosta vain sanoa, mikä olisi hyvä kamera juuri sinulle, sillä se riippuu ihan sinun tarpeistasi. Kannattaa lukea ainakin tämä postauks kameroiden ominaisuuksista. Toivottavasti tästä oli apua, ja lisääkin saa kysyä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kuvaan Canon 7D Mark II -kameralla (ennen joulukuuta 2016 otetut kuvat on otettu 1100D:llä), johon minulla on viisi objektiivia; Canon 18-55mm f/3.5-5.6, Canon 70-300mm f/4-5.6 IS USM, Canon 50mm f/1.4 USM, Canon 100mm f/2.8L IS USM sekä Tokina AT-X 116 PRO DX II 11-16mm f/2.8. Kuvankäsittelyohjelmani on Lightroom 6.

Jos sinulla on kysyttävää valokuvaukseen, bloggaamiseen tai johonkin muuhun liittyen, laita rohkeasti kommenttia! Katsothan kuitenkin ensin, löytyisikö vastaus valokuvausvinkit-välilehden taakse kokoamistani postauksista tai sivupalkin hakutoiminnon avulla.