26. maaliskuuta 2019

Mistä maksat valokuvaajalle?

retusoitu

Miten ihmeessä valokuvaus voi olla niin kallista? Yli sata euroa tunnilta muutaman kuvan nappaamisesta?!

Olen halunnut tehdä tämän postauksen jo todella pitkään, jotta jokainen ymmärtäisi paremmin, mikä tässä työssä oikein maksaa. Varsinkin netissä nimittäin törmää usein valokuvaajien hintojen kauhisteluun, mutta kyllä ne hinnat valitettavasti ovat ihan perusteltuja. Toisaalta enhän itsekään ihan ymmärrä kaikkien tuotteiden ja palvelujen hintoja, jos en tiedä alasta juuri mitään.

Ehkä tästä on hyötyä myös yrittäjyyttä harkitseville, sillä moni kohta on sovellettavissa myös muihin palvelualan yrityksiin. Toisaalta jokaisella on myös omanlaisensa kulurakenne ja tavoitteet tulojen suhteen, ja jokainen yrittäjä saa itse määritellä hintansa. Itse olen aiemmin pystynyt pitämään hintojani vähän matalampina kuin monilla muilla kuvaajilla, ja olen saanut kuulla myös tästä. Silloin kuitenkin tarvitsin vielä harjoitusta ja täydennystä portfoliooni, tein kuvauksia sivutoimisesti kotoa käsin, tienasin niin vähän, ettei minun tarvinnut maksaa veroja, eikä kalustonikaan ollut se kallein mahdollinen. Nyt moni asia on kuitenkin muuttunut, ja syksyllä nostin hinnastoa sen verran, että pystyisin ensi kesänä tekemään pelkästään tai ainakin enimmäkseen kuvaustöitä.

Ai että, jos tuntipalkkani olisikin esimerkiksi se potrettikuvausten kohdalla oleva 120€/tunti, elämä olisi kyllä aika mukavaa! Valitettavasti näin ei kuitenkaan todellakaan ole, vaan aikaa menee hurjan paljon kaikkeen muuhunkin kuin itse kuvaamiseen. Ja rahaa menee muuhunkin kuin kameraan.

Koska Uudessa-Seelannissa ei ole tarpeeksi kuvattavaa (vitsi, halusin vain tehdä tämän valmiiksi varastoon jo Suomessa), kaivoin kierrätyshengessä kovalevyltä viime kesän asiakaskuvausten kuvia, jotka eivät ainakaan muistaakseni ole vielä olleet blogissa.

Sillman-4

Soile & Kari-55

Verot ja muut pakolliset maksut

Siis ne rahat, jotka vain käyvät yrittäjän tilillä ennen kuin lähtevät eteenpäin yhteiskuntamme ylläpitoon. Arvonlisävero on valokuvauspalvelujen kohdalla 24%, eli oikeasti aika paljon. Veikkasin, että tuloveroprosentti on täyspäiväisillä valokuvaajilla yleensä jotain 20 ja 30 väliltä. Yrittäjän eläkevakuutusmaksu on alle 53-vuotiailla 24,1% ilmoitetusta työtulosta (jonka tosin voi ilmoittaa myös alemmaksi kuin todellisuudessa...). Hupsista, sinne meni yli puolet laskutetusta summasta! Lisäksi yrittäjällä voi olla vielä muitakin vakuutuksia.

Työntekijän tulisikin ymmärtää, että työnantaja joutuu maksamaan työntekijästä lähes kaksi kertaa sen summan, minkä työntekijä saa itselleen palkkana.

Näissä on myös suurin syy, miksi olen pystynyt pitämään omia hintojani keskiverron alapuolella. Maksaisin kyllä kiltisti veroni, jos vain tienaisin niin paljon että niitä minulta pyydettäisiin. Tähän asti tuloni ovat kuitenkin jääneet vuodessa alle 10 000€:n, joten minun ei ole tarvinnut ollenkaan maksaa tulo- tai arvonlisäveroa. Itse asiassa yritykseni tulot ovat jääneet myös alle 7656€:n, enkä ole joutunut maksamaan edes yeliä. Tämä myös kannustuksena yrittäjyyttä harkitseville, ei niitä veroja tarvitse heti alusta asti maksaa mitenkään järjettömän paljon! ;)

Sohvi-11

Sohvi-18

Kuvausvälineet

Kamera(t), objektiivit ja tavallaan myös tietokone ovat niitä valokuvaajan kalleimpia välineitä, jotka nyt vain täytyy hankkia. Lisäksi on vielä paljon kaikkea pientä, johon menee helposti yllättävän paljon rahaa; muistikortit, akut, laukut, kuvankäsittelyohjelma, salama(t), muut valaisutarvikkeet, jalusta... En ehkä edes halua tietää, paljonko minulla on näihin mennyt rahaa, mutta varmasti puhutaan useista tuhansista euroista tässä vuosien aikana. Pelkkä ammattitason järjestelmäkamerarunko maksaa vähintään reilusti yli 1000€, ja objektiivitkin maksavat sadoista euroista tuhansiin.

Kuvien karsinta

Ärght, mielestäni inhottavin työvaihe! Kuvien ottamisen ja käsittelyn välillä on yksi vaihe, joka usein unohtuu mainita. Ne käsiteltävät kuvat täytyy myös valita. Esimerkiksi koko päivän hääkuvauksista saatan ottaa lähes 4000 kuvaa, ja lähettää näistä vain noin 400 asiakkaalle asti. Käsiteltävien kuvien karsimiseen saa helposti kulumaan useamman tunnin aikaa. Myös potrettikuvauksista voin ottaa yli 500 kuvaa, mutta niistäkin edes asiakkaalle koevedoksina menee ehkä maksimissaan 150. Tällöin karsimiseen menee itselläni noin 1-2 tuntia.

Sallan rippijuhlat-59

rippikuva

Kuvien käsittely

Onneksi nykyään suurin osa tuntuu ymmärtävän, ettei kuva todellakaan vielä ole valmis siellä kameran muistikortilla. Kuvankäsittelyyn menevä aika kuitenkin vaihtelee todella paljon kuvaajasta ja kuvista riippuen. Esimerkiksi dokumentaarisiin juhlakuviin menee huomattavasti vähemmän aikaa kuin potrettikuviin. Omalla kohdallani voisin karkeasti sanoa, että kuvien käsittelyyn menee noin kaksinkertaisesti se aika, mitä itse kuvaukseen on mennyt. 

Studio tai toimistotila

Tässä on jälleen yksi syy, miksi itse pystyn pitämään hintani hieman alhaisempina, sillä teen töitä kotoa käsin. Monilla kuvaajilla kuitenkin on studiotila ja siellä pieni toimisto, minkä vuokraaminen tai omistaminen tietenkin maksaa. Tai vaikkei kuvaisikaan studiossa, moni voi ymmärettävästi haluta pitää toimiston kodin ulkopuolella.

Kirjanpito ja muut paperityöt

Esimerkiksi laskutukseen ja kirjanpitoon saa menemään yllättävän paljon aikaa, eikä tämäkään aika ole ilmaista. Ja jos kirjanpidon ulkoistaa edes osittain, joutuu siitäkin maksamaan.

Mira & Teemu-30

Mira & Teemu-14

Matkat

Toki suurin osa ottaa kauemmas matkustaessa myös erikseen tietyn määrän matkakuluja, mutta matkustamiseen menee silti paljon aikaa. Itse en ota ollenkaan matkakuluja kahden eri kaupungin alueella, ja saatan ajaa tunnin kuvauksiin yli puoli tuntia yhteen suuntaan, ja sitten sama takaisin. Tämä periaatteessa sisältyy valmiiksi kuvauksen hintaan. Niin ja se auto, joka voi olla välttämätöntä omistaa lähinnä töiden takia...

Yhteydenpito asiakkaisiin ja kuvausten suunnittelu

Kuvauksista sopimiseen uuden asiakkaan kanssa menee aina jonkin verran aikaa. Hääkuvausasiakkaiden kohdalla voidaan hyvinkin puhua jo useammasta tunnista viestittelyjen ja palaverin tai useamman jälkeen. Lisäksi aikaa menee myös "turhien" tarjousten lähettämiseen, sillä kaikista yhteyttä ottaneista ei välttämättä tule maksavia asiakkaita. Niin ja sitten kuluja saattaa tulla myös työpuhelimesta ja sähköpostista omalla domainilla... Ja sitten ne kuvat täytyy vielä lähettää asiakkaalle. Tähän monet käyttävät ainakin isompien kuvamäärien kanssa muistitikkua.

Kuvaajan täytyy myös usein auttaa kuvauspaikan valinnassa, tutustua siihen etukäteen sekä muutenkin suunnitella, millaisia kuvia hän voisi ottaa.

Ammattitaito

Jotta joku on niin taitava kuvaaja, että hänelle ollaan valmiita maksamaan siitä, on tämä vaatinut paljon harjoittelua. Aivan sama, onko tämä taito saatu vain itsenäisesti harrastamalla vai lisäksi koulun penkiltä, siihen on mennyt vuosia aikaa ja menee edelleen. Itsehän en ole virallisesti opiskellut valokuvausta, mutta olen harrastanut sitä aktiivisesti vähintäänkin yli kuusi vuotta ja lisäksi käyttänyt aikaani ja rahaani lyhyisiin kursseihin. Ja no, toiset kuvaajat ovat taitavampia ja kysytympiä kuin toiset, jolloin tämäkin vaikuttaa hintatasoon. Jos ammattimaisia kuvia saisi vain antamalla kenelle tahansa hyvän kameran, olisi valokuvaus varmasti huomattavasti halvempaa.

Markuksen rippijuhlat-59

Markuksen rippijuhlat-14

Markkinointi

Uudet asiakkaat eivät valitettavasti ilmesty tyhjästä, vaan aikaa ja rahaa täytyy käyttää myös palvelujen markkinointiin. Some on nykyään erittäin tärkeä ja "ilmainen" markkinointikanava, mutta monen eri kanavan ylläpitoon menee paljon aikaa. Tämänkin postauksen olen tehnyt osittain myös markkinointitarkoituksessa ja käyttänyt kirjoittamiseen useita tunteja aikaani. Instagramissa ja Facebookissa voi välillä olla kannattavaa laittaa muutama euro hyvin tehdyn julkaisun mainostamiseen. Pelkästään yksinkertaisiin nettisivuihin ja Pixieset-kuvagalleriaan menee vuodessa lähes 200€.

Lomat ja vapaa-aika

Suomessa on kuulemma sellainen hieno systeemi, että työntekijä saa rahaa myös lomalla ollessaan. No, yrittäjällähän näin ei automaattisesti ole, vaan rahaa täytyisi erikseen pystyä säästämään sitä varten, että voisi pitää sen kunnon loman vaikka pari kertaa vuodessa. Eikä kukaan pysty tekemään töitä 24/7, vaikka joskus ehkä mieli tekisikin. :D

erika-3

erika-7

Tuliko tekstistä ilmi jotain yllättävää? Muut yrittäjät voivat listailla vielä kommentteihin kaikkia niitä pikkujuttuja, jotka tässä listalla jäivät mainitsematta ;)

Ja teille uteliaille, jotka haluavat nähdä, miltä se valokuvaajan hinnasto näyttää, tässä suora esimerkkilinkki omille sivuilleni: www.leabjorn.com/hinnasto

7 kommenttia:

  1. Näitä tekstejä ei ole koskaan liikaa, kiitos tarkasta erittelystä :) valokuvaajien hintoja ihmetellään kyllä aika paljon ja jopa kommentoidaan "kyllä minäkin osaisin" vaikka sitten tietokonetta avatessa henkilö ei osaa siirtää kuvia muistikortilta oikeisiin kansioihin :D eli monesti ihmiset eivät todellakaan tiedä, mistä puhuvat. Samaa naureskelua saavat osakseen myös käsityöläiset, ehkä jopa kaikista eniten. Suomalaista yrittäjyyttä yleensäkin pitäisi arvostaa enemmän, eikä kauhistella omasta mielestään kalliita hintoja :)

    Aurinkoista kevättä ja antoisia kuvauskeikkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! :D Ei toki itsellänikään todellakaan ole varaa kaikkeen, mutta uskon kyllä että sille hinnalle on ihan perusteensa.

      Kiitos, ihanaa kevättä myös sinulle! 😊

      Poista
  2. Todella hyvä postaus ja varmasti avaa tietämättömille vähän erilaista näkemystä asiasta. Olen itse harkinnut toiminimellä ryhtyväni valokuvaajaksi jossain vaiheessa, mutta en tiedä milloin rohkeus riittää. Aina keksin itselleni tekosyitä että en ole tarpeeksi hyvä, tai että kamerakalustoni on liian suppea. (Joka on kyllä totta, en ole yhtään ajantasalla kalustoni kanssa) Ehkä haaveilen vielä jonkin aikaa, ennen toteutusta. Opiskelen kuitenkin vielä media-alaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) No itsellänihän ei ole minkäännäköistä koulutusta koko hommaan, joten itse sanoisin että rohkeasti vaan hommiin! Mutta parempi ehkä odottaa, että se tuntuu oikealta :)

      Poista
  3. Helou! Huomasitko että haastoin sut mun blogissa? Otatko haasteen vastaan ? 😉

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! En huomannutkaan aiemmin, kiitos kommentista ja haasteesta! Mun huhtikuu on sen verran tapahtumarikas, että sen tiivistäminen viiteen kuvaan kuulostaa aika vaikealta, mutta katsotaan... :D

      Poista
    2. Muokkaa toki haastetta sen mukaan miltä tuntuu!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kuvaan Canon 7D Mark II -kameralla (ennen joulukuuta 2016 otetut kuvat on otettu 1100D:llä), johon minulla on viisi objektiivia; Canon 18-55mm f/3.5-5.6, Canon 70-300mm f/4-5.6 IS USM, Canon 50mm f/1.4 USM, Canon 100mm f/2.8L IS USM sekä Tokina AT-X 116 PRO DX II 11-16mm f/2.8. Kuvankäsittelyohjelmani on Lightroom 6.

Jos sinulla on kysyttävää valokuvaukseen, bloggaamiseen tai johonkin muuhun liittyen, laita rohkeasti kommenttia! Katsothan kuitenkin ensin, löytyisikö vastaus valokuvausvinkit-välilehden taakse kokoamistani postauksista tai sivupalkin hakutoiminnon avulla.