5. maaliskuuta 2017

Kuvavaraston tyhjennys + muutoksia blogiin

sekalaisia koiranputki koiranputki talvella talventörröttäjä luontokuvaus

sekalaisia-5917

































Pientä kuvavarastojen tyhjennystä jälleen, niitä kuvia olikin vähän kertynyt. Viime aikoina minun ja Suomen luonnon aikataulut eivät oikein ole sopineet yhteen, minkä takia noita pakkaskuvia ehdin ottamaan vain muutaman ja tähtikuvaussessiokin päättyi kahden kohtalaisesti onnistuneen kuvan jälkeen. No, ensi talvena mulla pitäisi kuitenkin olla paremmat olosuhteet tähtikuvaustakin ajatellen, kun koulu ei aikatauluta elämää niin paljon, voi ajaa autoa ja valovoimaisen laajakulmalinssinkin sain juuri kotiutettua.

Uuden ulkoasun varmasti ehdittekin jo huomata. Päivitykselle tosiaan oli tarvetta, sillä olihan se edellinen ulkoasu ollut täällä jo lähemmäs kymmenen kuukautta (mikä on mulle pitkä aika, kun totuin vaihtelemaan ulkoasua vähän vuodenaikojen mukaan, eli kolmen kuukauden välein). En vain ollut keksinyt mitään uutta, joten lopulta ulkoistin koko homman, mikä oli todella hyvä päätös! Ulkoasu ei siis todellakaan ole minun käsialaani, vaan Graphics LF:n Idan yhteistyönä suunnittelema ja toteuttama. Ida tekee ulkoasuja, bannereita ja onnittelukortteja edulliseen hintaan, ja voin kyllä todellakin suositella, jos oma luovuus ei pelaa ja/tai koodaustaidot eivät ole ihan huipussaan. Mä ainakin tykkään lopputuloksesta! Noita sivussa olevia kuviakin pystyy onneksi vaihtamaan, jos ja kun kyllästyn noin nykyisiin.

Tuo kaivattu ulkoasumuutos sai minut jälleen harkitsemaan myös toista vähän isompaa muutos; omaa domainia, eli tuon blogspot-osan poistamista osoitteesta. Olen pelännyt sen olevan jotenkin todella vaikeaa ja monimutkaista, minkä onnistuisin kuitenkin mokaamaan totaalisesti ja vähintäänkin kadottamaan koko blogin näkyvistä. Ohjeita vilkuillessa se vaikutti kuitenkin ihan toteutettavissa olevalta jutulta, joten päätin sen nyt vihdoin toteuttaa. Vanhasta osoitteesta tulee automaattisesti uudelleenohjaus uuteen osoitteeseen, joten siitä ei tarvitse huolehtia. Sen sijaan en uskalla täysin luottaa siihen, että uudet postaukset ilmestyvät normaalisti Bloggeriin, Blogloviniin ja muihin seuraamispalveluihin, vaan joskus on kuulemma joutunut poistumaan lukijoista ja liittymään uudestaan saadakseen ilmoitukset postauksista. Kannattaakin viimeistään nyt alkaa seuraamaan mua jossain muuallakin somessa, jotta et vahingossakaan jää kyydistä pois! Blogin Facebook-sivut löytyvät nimellä Kuviakin kiinnostaa, Snapchatissa käyttäjäni on leabjornn ja myös Instagramista minut löytää nimellä leabjornn.

Lauantaista 11.3 eteenpäin Kuviakin kiinnostaa -blogi löytyy osoitteesta:
kuviakinkiinnostaa.fi

blogin ulkoasu
Tässä vielä puhelimella tätä lukeville kuvaa siitä, miltä ulkoasu näyttää koneen ruudulla.

Löytyikö kuvista jotain suosikkia? Entä mitä mieltä olette tästä uudesta ulkoasusta ja osoitteenmuutoksesta?

5 kommenttia:

  1. Aivan upeita kuvia! Toiseksiviimeinen ja ensimmäinen kuva ovat ehkä suosikkini :)

    VastaaPoista
  2. Todella taitavia kuvia! Suosikkkini on ehkä tuo söpö kisu tai lumiukko puhelimen kanssa :D
    Ulkoasustakin on tullut upea. Haluaisitko tehdä joskus postauksen missä kerrot vähän enemmän tuon blogspot - jutun poistamisesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva että ulkoasukin miellyttää :)

      Netistä hakemalla löytyy paljon tietoa oman domainin hankkimisesta, joten kannattaa googletella, jos aihe kiinnostaa. Sen verran voin kertoa jo tässä, että itse ostin tunnuksen Zonerin kautta, ja heidän sivuiltaan löytyy täältä hyvältä vaikuttava ohje verkkotunnuksen ohjaamiseen, jos kiinnostaa perehtyä siihen, millainen projekti se on. Laitan postauksidean harkintaan, jos vaikka saisin vähän lisää ajatuksia ja keksisin vinkkejä aiheeseen liittyen! :)

      Poista
    2. Kiitos käynkin googlettelemassa ja lukemassa tuonkin sivun :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kuvaan Canon 7D Mark II -kameralla (ennen joulukuuta 2016 otetut kuvat on otettu 1100D:llä), johon minulla on viisi objektiivia; Canon 18-55mm f/3.5-5.6, Canon 70-300mm f/4-5.6 IS USM, Canon 50mm f/1.4 USM, Canon 100mm f/2.8L IS USM sekä Tokina AT-X 116 PRO DX II 11-16mm f/2.8. Kuvankäsittelyohjelmani on Lightroom 6.

Jos sinulla on kysyttävää valokuvaukseen, bloggaamiseen tai johonkin muuhun liittyen, laita rohkeasti kommenttia! Katsothan kuitenkin ensin, löytyisikö vastaus valokuvausvinkit-välilehden taakse kokoamistani postauksista tai sivupalkin hakutoiminnon avulla.