11. joulukuuta 2016

Luukku 11: Jouluisia postausideoita bloggaajille

jouluisia postausideoita-0681

Näin joulukuussa on kiva tuoda myös blogiin vähän joulutunnelmaa. Jos et kuitenkaan keksi aihetta, mutta haluaisit silti tehdä jotain jouluisia postauksia, niin tässäpä olisi 12 jouluista postausideaa! Okei, olen ehkä hieman myöhässä näiden ideoiden jakamisen suhteen, sillä jouluun on enää alle kaksi viikkoa (!!!), mutta kyllä näistä ainakin osan ehtii vielä ihan hyvin toteuttamaan! Tai kannattaa ottaa muistiin ensi vuotta varten ;) Itsekin olen osan näistä toteuttanut, ja joitain on vielä tulossa joulukuun aikana.

jouluisia postausideoita-0132


Diy-joululahjavinkkejä

Voisin väittää, että meissä jokaisessa asuu edes pieni käsityöihminen, joka saattaa hyvinkin tulla esiin näin joulun alla. Oletko sinä tehnyt itse joululahjoja tänä vuonna tai aiempina vuosina? Jaa ohjeita ja vinkkejä muillekin! Tai jos et koe olevasi paras mahdollinen ohjeiden antaja, etsi netistä muiden tekemiä ohjeita, linkkaa niitä postaukseen ja näytä vaikka kuvia omasta versiostasi sekä kerro hieman, miten projektin tekeminen sujui. Vai olisitko sittenkin vähän laiska ja linkkaisit vai mielenkiintoisia ideoita, jos niitä vaikka itsekin joskus saisi kokeiltua?

Muita joululahjaideoita

Toki ideoita voi jakaa myös niiden kaupasta ostettavien lahjojen suhteen. Kaikki ideat ovat varmasti tervetulleita viimeisiä joululahjoja miettiessä! Mitkä olisivat hyviä lahjaideoita esimerkiksi kaverille, puolisolle, äidille tai isoisälle?

jouluisia postausideoita-0122

Miten vietät joulua?

Kerro lukijoille, miten sinun jouluaattosi yleensä kuluu. Missä sen vietät, kenen kanssa ja millaisia perinteitä teillä on? Jos haluat panostaa blogiin myös jouluna, voisi jouluaatolta kuvattu myday kuvina tai videona kiinnostaa monia.


Jouluinen asu, meikki ja/tai kynnet

Miten sinä pukeudut pikkujouluihin tai jouluaaton viettoon? Vai etsisitkö nettikaupoista muutaman inspiroivan jouluasun? Entä miten meikkiin saisi joulun tunnelmaa? Inspiroivia kuvia jouluisista kynsistä on netti pullollaan, miten sinä toteutat omasi? Kerro yhdestä näistä aiheista, laita kaikki samaan postaukseen tai aloita vaikka pieni postaussarja!


Parhaat jouluelokuvat

Mitkä ovat sun suosikkijoululeffat? Tai tutustuisitko tarkemmin esimerkiksi Netflixin tarjoamiin jouluelokuviin ja tarjoaisit lukijoillesi lyhyen esittelyn ja arvion muutamasta leffasta?

jouluisia postausideoita-0832

Parhaat ja/tai kamalimmat asiat joulussa

Rakastatko joulua? Tee kokonainen postaus pelkästään joulun monista ihanista puolista! Vai etkö ihan ymmärrä koko joulun juhlimista? Valita oikein antaumuksella ja tee kunnon avautuminen. Vai olisitko sittenkin tasapuolinen ja tekisit suositun +/- tyyppisen postauksen joulusta?

Jouluinen sisustus

Miten sinä teet kodistasi tai huoneestasi jouluisen näköisen? Mitkä ovat mielestäsi kauneimmat joulukoristeet? Entä tärkeimmät? Oletko tehnyt itse joulukoristeita? Jaa ideasi lukijoille!

Omat joululahjatoiveet

Mitä sinä itse toivoisit saavasi joululahjaksi? Listalta voivat muutkin saada ideoita joko siitä, mitä antaisivat muille tai mitä itse toivoa lahjaksi.

Jouluisia herkkuja

Onko sinulla hyvä ideoita vähän erikoisemman näköisiin jouluherkkuihin? Vai jakaisitko blogiisi parhaan reseptisi johonkin perinteiseen jouluruokaan?

jouluisia postausideoita-1023


Christmas tag

Eikö runosuoni syki ja kirjoittaminen tökkii? Toteuta Christmas tag (en millään keksi tälle hyvää suomenkielistä nimitystä)! Kysymyksiin vastaaminen on helpompaa kuin tavallinen kirjoittaminen. Samalla lukijat saavat tietää paljon uusia asioita sinusta! Netistä löytyy monia kysymyssarjoja, valitse vain mieleisesi.


Jouluinen kuvapostaus

Tunnelmalliset kuvat vaikkapa jouluvalmisteluistasi tai kaupungin jouluvaloista ovat omiaan nostattamaan joulutunnelmaa. Minun ottamiani jouluisia kuvia löytyy esimerkiksi täältä, täältä ja täältä.

Joulun soittolista

Pidätkö enemmän perinteisistä joululauluista vai uusista joulubiiseistä? Kokoa suosikkisi esimerkiksi Spotify-soittolistaksi tai laita postaukseen muutama Youtube-palkki.

jouluisia postausideoita-0574

Meneekö joku ideoista toteutukseen?

10 kommenttia:

  1. Minulla on ollut ongelma keksiä jouluinen postaus ja sitten löydän tänne ja mitä löydänkään! Hallekuuja, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan, hienoa jos täältä löytyi pelastus! :D

      Poista
  2. Kiitos nää lähtee melkein kaikki toteutukseen :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa nähdä muidenkin bloggaajien joulukalentereita! Ihania postauksia oot tehnyt ja liityinkin samantien lukijaksi :-)

    hennaino.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia ja Sulonen toi piparkakkutalo! ❤ lauriina.lehtonen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, nää on kaikki viime vuonna otettuja :)

      Poista
  5. Christmas tagit on kyllä hauskoja, julkaisin juuri omani, löytyypi täältä: Unihiekkaa hiuksissa. :)

    feonina@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, minunkin blogiini sellainen on vielä tulossa! Täytyykin käydä katsomassa tuo sinun postauksesi :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kuvaan Canon 7D Mark II -kameralla (ennen joulukuuta 2016 otetut kuvat on otettu 1100D:llä), johon minulla on viisi objektiivia; Canon 18-55mm f/3.5-5.6, Canon 70-300mm f/4-5.6 IS USM, Canon 50mm f/1.4 USM, Canon 100mm f/2.8L IS USM sekä Tokina AT-X 116 PRO DX II 11-16mm f/2.8. Kuvankäsittelyohjelmani on Lightroom 6.

Jos sinulla on kysyttävää valokuvaukseen, bloggaamiseen tai johonkin muuhun liittyen, laita rohkeasti kommenttia! Katsothan kuitenkin ensin, löytyisikö vastaus valokuvausvinkit-välilehden taakse kokoamistani postauksista tai sivupalkin hakutoiminnon avulla.