4. joulukuuta 2016

Luukku 4: Lahjaksi kotitekoista mysliä

Itse tehty mysli-1039

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että kaupasta ostamisen sijaan mysliä voisi tehdä myös itse? Lisäksi itse tehty mysli on myös mainio joululahjaidea, sillä kyllähän itse tehty maistuu paremmalta ja on terveellisempääkin kuin kaupasta ostettu sekä lisäksi myslistä voi tehdä juuri lahjan saajalle mieluisen lisäämällä siihen hänen suosikkiherkkujaan!

Myslin ainesosia voi siis vaihdella mielensä mukaan, joten laitoin reseptiinkin vain esimerkkejä siitä, millaisia pähkinöitä tai siemeniä sinne voikaan heittää. Paahdon jälkeen lisättäviä kuivattuja hedelmiä löytyy marketeista melko pieni valikoima (mutta löytyypä kumminkin), eli jos oikein haluat panostaa, luulisin esimerkiksi Punnitse & Säästä -liikkeen olevan melkoinen aarreaitta mysliainesten shoppailuun ;)

Itse teen mysliä yleensä vähän enemmän kerralla, joten ohjeessa olevasta määrästä tulee kaksi pellillistä ja noin kolme litraa valmista mysliä.

Itse tehty mysli-1024

Tarvitset:


12dl kaurahiutaleita
150g pähkinöitä (esim. pekaani-, hassel-, cashew- tai saksanpähkinöitä)
4dl mantelilastuja
4dl kookoshiutaleita
6dl siemeniä (esim. auringonkukan-, seesamin-, kurpitsan-, chia-, pellavan- tai pinjansiemeniä)
2dl muscovadosokeria (tai fariinisokeria)
3dl vettä
3tl suolaa
2dl rypsi- tai kookosöljyä

Paahdon jälkeen esimerkiksi rusinoita, suklaata, kuivattuja mansikoita, banaanilastuja, kuivattua omenaa jne.



Valmistus:


1. Murskaa pähkinät sopivan kokoisiksi paloiksi.

2. Sekoita kaurahiutaleet, pähkinät, mantelilastut, kookoshiutaleet ja siemenet kulhossa.

3. Mittaa erilliseen kattilaan vesi ja sokeri. Kuumenna, kunnes sokeri on liuennut veteen.

4. Lisää kattilaan suola ja öljy.

5. Kaada märkä seos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita hyvin.

6. Levitä puolet mysliseoksesta pellille leivinpaperin päälle. (Ohjeessa olevista määristä tulee siis kaksi pellillistä, jotka pitää paistaa erikseen.)

7. Paahda mysliä uunin keskitasolla 150°C:ssa tunnin ajan ja kääntele pintaa 15 minuutin välein.

8. Jäähdytä mysli ja lisää haluamasi kuivatut marjat ja hedelmät.

9. Nauti! Tai pakkaa lahjaksi menevä mysli esimerkiksi lasipurkkiin.

Itse tehty mysli-1027

Itse tehty mysli-1032

Itse tehty mysli-1035

Itse tehty mysli-1041
Tavarataloista saa myös tuollaisia käteviä, ilmeisesti juurikin myslille tai muroille tarkoitettuja astioita. Ne eivät ehkä ole niin nätin näköisiä kuin lasipurkit, mutta sitäkin käytännöllisempiä.

Meneekö resepti kokeiluun?

14 kommenttia:

  1. Ihana lahjaidea ja muutenkin itse tehtynä mysli on varmasti paljon maistuvampaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hyvää! Pitäisi vaan jaksaa useammin tehdä mysliä ihan vaan itselleen... :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Haha, no onhan tuota mysliä ihan kiva silloin tällöin tehdä :D

      Poista
  3. Ui todellakin aijon kokeilla! Äitini on suuri mysli fani, enkä hänelle lahjaa vielä ollut keksinyt. Tämä on varmasti hyvä lahja ja maistuva!🌌 :)

    VastaaPoista
  4. Ihana idea tämäkin! :) lauriina.lehtonen@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Oi kun näyttää hyvältä, tätä pitää joskus kokeilla! Itsetehty mysli on kyllä paljon parempaa ja terveellisempää kuin kaupan tavara, en olekaan tullut ajatelleeksi että tätä voisi tehdä myös lahjaksi :)

    https://bottleoflove.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, se nimittäin on hyvää! :)

      Poista
  6. Näyttää superhyvältä, ja ihana idea antaa mysliä lahjaks :) Mä oon tehny omat myslini ite tänä syksynä, mut en ollu ees aatellu et voisin antaa sellasia kavereillekin :D

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on superhyvää, kiva jos sait tästä mahdollisen lahjaidean! :)

      Poista
  7. Oi vitsit, tää menee kyllä todellakin kokeiluun! :) Mahtava ideana, eipä ole tullut itselle mieleen :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kuvaan Canon 7D Mark II -kameralla (ennen joulukuuta 2016 otetut kuvat on otettu 1100D:llä), johon minulla on viisi objektiivia; Canon 18-55mm f/3.5-5.6, Canon 70-300mm f/4-5.6 IS USM, Canon 50mm f/1.4 USM, Canon 100mm f/2.8L IS USM sekä Tokina AT-X 116 PRO DX II 11-16mm f/2.8. Kuvankäsittelyohjelmani on Lightroom 6.

Jos sinulla on kysyttävää valokuvaukseen, bloggaamiseen tai johonkin muuhun liittyen, laita rohkeasti kommenttia! Katsothan kuitenkin ensin, löytyisikö vastaus valokuvausvinkit-välilehden taakse kokoamistani postauksista tai sivupalkin hakutoiminnon avulla.