Äh, koko paikan nimen ajatteleminen saa mieleen erittäin voimakkaita turhautumisen tunteita, ja tässä vaiheessa jo hieman huvittuneisuuttakin. Täällä nimittäin meni niin moni asia pieleen...
Sadehan ei täällä sinänsä ole mikään yllätys, sillä alueella sataa keskimäärin viisi metriä vuodessa. Ennätys taitaa olla lähempänä kymmentä metriä. Vertailun vuoksi Suomen vuotuinen sademäärä on keskimäärin 60 senttimetriä. Ensimmäisenä päivänä sää olikin aika surkea, mutta toisena päivänä sentään näimme vuoret!
Toisen päivän, eli sunnuntain piti olla yksi elämäni parhaista (ja kalleimmista...) päivistä, sillä olin varannut SEKÄ helihiken ETTÄ laskuvarjohypyn! Näiden ei alunperin todellakaan ollut tarkoitus tapahtua samana päivänä, mutta varasinpa ne kuitenkin, ajatellen että ehkä edes toinen sitten toteutuu.
Aamulla suurin osa porukastamme meni tekemään Helihiken, eli heidät lennätettiin helikopterilla vuoren päällä olevalle Franz Josef glacierille. Siellä he saivat seikkailla upeassa jäämuodostelmassa ja nähdä upeita maisemia helikopterin kyydistä!
Itsehän olin kuitenkin bongannut hyvän -20%:n tarjouksen iltapäivän lennosta. Kuinka ollakaan iltapäivää kohden sää kuitenkin alkoi muuttumaan pilvisemmäksi. Menin kuitenkin tekemään check in:iä, ja siellä he sanoivat, että lento toteutuu kyllä. Ehdin ottaa yhden erittäin iloisen askeleen lomakkeen kanssa, ennen kuin virkailija ilmoitti minulle Helihiken olevan peruttu. Kiva, tätä en sitten ehtinyt enää yrittämään uudestaan, mutta ei voi mitään.
Parastahan tässä oli se, että olin tosiaan varannut itselleni laskuvarjohypyn saman päivän aamulle, joten siitä johtuen en voinut tehdä Helihikeä aamulla. Aamulla sää oli kuitenkin hyvä helikoptereille, muttei laskuvarjohypylle. Iltapäivällä laskuvarjohyppy olisi onnistunut, mutta aamulla taas ei, sillä paikat sijaitsevat muutaman kymmenen kilometrin päässä toisistaan ja sää saattaa näissä olla hyvinkin erilainen. Jos siis olisin varannut vain jommankumman näistä aktiviteeteista, olisin päässyt sen toteuttamaan.
Lähdimme sitten kuitenkin Ryannen kanssa edes kävelemään lyhyen metsäreitin kansallispuistoon. Mietimme, että miksi ihmeessä kaikki menevät sinne bussilla, kun kartan mukaan matkaa on vain parisen kilometriä! Niinpä lähdimme kävelemään, mutta se tie ei vain koskaan tullut määränpäähänsä. Jossain vaiheessa kaverini jo luovutti ja lähti takaisin hostellille, mutta itse uskoin vakaasti että tässä vaiheessa määränpäähän on jo lyhyempi matka kuin hostellille. No ei ollut, ja lopulta kävelin lähes 10 kilometriä kansallispuiston parkkipaikalle. Sinne päästyäni olikin sitten jo niin myöhä ja olin aivan poikki, että otin vain seuraavan, kalliin bussin takaisin hostellille. Siellä sitten joku kertoi meille, että kartan alalaidassa on pikkuprintti, mikä kertoo että se parin kilometrin pituiseksi piirretty tie ei muuten sitten ole samassa mittakaavassa muun kartan kanssa...
Onneksi hostellille oli sentään sauna, mihin pääsisin rentoutumaan ja nauttimaan löylyistä useamman kuukauden jälkeen! Paitsi että ei ollut, saunan huoltopäivä sattui olemaan juuri silloin.
Meillä kuitenkin oli vielä mahdollisuus tehdä laskuvarjohyppy seuraavana aamuna! Joten heräsin viideltä aamulla pakkaamaan ja valmistautumaan erittäin aikaiseen lähtöön. Ennen auringonnousua olimme jo pikkubussissa, valmiina hyppäämään alas lentokoneesta! Sää oli vielä hieman liian pilvinen, mutta parani koko ajan. Niinpä meille annettiin ohjeistus, ja olimme täysin valmiita vetämään hyppyvarusteet päälle heti, kun pilvet väistyvät tarpeeksi. Tähän ei pitänyt arvioiden mukaan mennä kuin puoli tuntia. Odotimme tunnin, ja toisenkin. Voitte kuvitella sen jännittyneen ilmapiirin, kun kymmenen nuorta valmistautuu laskuvarjohyppyyn!
Mutta, pilvet eivät väistyneet, vaan alkoi sataa. Silloin järjestäjät vihdoin luovuttivat, ja meidän piti lähteä bussilla seuraavaan kohteeseen. Kaikki se stressaaminen, jännittäminen, valmistautuminen, odottaminen ja ennen viittä herääminen oli siis täysin turhaa! Päivän huipuksi menimme vielä tunniksi vaeltamaan, siellä sateessa.
Mutta, huomattavasti huonomminkin olisi voinut mennä! Nimittäin vain pari päivää sen jälkeen, kun olimme lähteneet kaupungista, sinne iski oikein kunnon kaatosade ja myrsy. Tämän seurauksena Franz Josefin ja Fox Glacierin välillä oleva silta romahti. Ja koska kyseessä on ainut Eteläsaaren länsirannikkoa pitkin menevä tie ja maasto on erittäin vuoristoista, oli kiertotie erittäin pitkä. Tarkemmin sanottuna kymmenen (10!!!) tuntia! Ja siihen vielä lisäksi tauot. Normaalisti matka kestää alle 4 tuntia. Voinette siis kuvitella, ettei myöhemmin tavatuilla perässämme tulleilla reissaajilla myöskään olleet kovin iloiset kokemukset paikasta. Lisäksi tapahtuma tietenkin aiheutti isoja tappioita myös alueen yrityksille, kun matkailijat eivät tietenkään halunneet ajaa satoja kilometrejä edestakaisin. Sen sillan korjaamiseen meni useampi viikko.
Olisiko teillä jaettavana pieleen menneitä reissukokemuksia?
Siis vau! Kiitos nauruista, vilpitön myötätuntoni kokemuksesi osalta. Tällaisista realistisista reissuista pitäisi ehdottomasti kirjoittaa enemmän, virkistävää vaihtelua! Kauniita kuvia olet jälleen kerran saanut, vaikka reissu muuten olikin aika odottamattomia käänteitä täynnä :D
VastaaPoistaItse en ole ulkomailla käynyt, mutta kotimaan matkoilla unohtanut matkatavaroita kotiin, mennyt bussilla väärään päähän kaupunkia mihin ei todellakaan olisi ollut varaa, myöhästynyt junasta ja joutunut ostamaan triplakalliimman paikan seuraavaan jne. Ja niillä iki-ihanilla vaellusretkillä AINA jokin sauma pettää, jos ei housun puntti niin jää ja olen joka kerta jalat märkänä hyttysten syötävänä miettimässä, että miksen vain harrastaisi jotakin muuta 😅
Haha, hyvä jos tätä oli edes kiva lukea! Kiitos! :D
PoistaToi bussilla ihan väärään paikkaan meneminen on kyllä aika paha. Itsehän harrastan lähinnä väärillä pysäkeillä pois hyppäämistä, yleensä kilometrejä liian aikaisin.
Ensi kerralla kaikki vaatteet kahteen kertaan! Kiva kantaa mukana, mutta tuskin menee molemmat rikki 😂